– En minä näitä myymään ala, tokaisee eurajokelainen Ritva Jalonen, 79, ja kertoo lahjoittavansa virkkaamiaan amigurumeja eli pieniä pehmoeläimiä sukulaisille ja ystäville, jotka ”ovesta sisään astelevat”.
Amigurumi tulee japaninkielisistä sanoista ”ami”, joka tarkoittaa virkattua tai neulottua ja ”nuigurumi”, joka taas tarkoittaa pehmolelua.
Ensimmäisen virkatun pikkueläimensä, pienen kissan, Ritva valmisti pari vuotta sitten, ollessaan aviomiehensä Kauko Jalosen kanssa eräässä Turun seudun lomakeskuksessa.
Sen jälkeen hän virkkasi muutaman aapiskirjassa seikkailevan ketun ja jäniksen, jotka hän lahjoitti Eurajoen keskustan koulun ekaluokille.
Ritva muistelee, että häneltä kului aikaa ensimmäisen ketun valmistamiseen lähes 12 tuntia. Nykyään hän on jo oppinut valmistamaan amigurumeja ”liukuhihnatekniikalla” eli virkkaamalla ensin monta samanlaista päätä ja sen jälkeen vartaloiden muita osia.
Ohjeet amigurumeihinsa Ritva Jalonen poimii Pinterestistä ja muokkaa mallit itselleen paremmin sopiviksi.
– Pinterestistä avautui kokonainen amigurumien maailma, mutta koska en ole opiskellut englantia, olen joutunut kääntämään virkkausohjeet sanasta sanaan suomeksi. Eli sanakirja on ollut tosi ahkerassa käytössä, hän nauraa.
Ritva JAlosen taitavissa käsissä on syntynyt satoja suloisia pikkueläimiä; possuja, elefantteja, pingviinejä, pöllöjä, jäniksiä, nalleja, kettuja.... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Viimeksi häneltä on ”tilattu” kilpikonnia, merihevosia ja merenneitoja.
Amigurumien lisäksi Ritva on virkannut hauskoja kirjanmerkkejä eli ”kirjarottia”, ja miehelleen Kaukolle hän virkkasi jalkapallon.
Parhaillaan työn alla on taidokas ja suuritöinen reunapitsi isoon pöytäliinaan.
– Tämä on jo yhdestoista pöytäliina, jonka teen, hän toteaa.
Ritva ei malta olla tekemättä käsitöitä kotinsa ulkopuolellakaan: joka toinen maanantai hän osallistuu Eurajoen eläkeliiton neulepiiriin.
Ritva Jalonen pyytää toimittajaa työhuoneeseensa, jonka kaapista hän nostaa vielä esille huolellisesti valmistettuja kauppakasseja, kierrätysmateriaalista valmistettuja helminauhoja sekä tuikkualustoja ja viivoittimia, joihin hän on nyplännyt raumanpitsiä koristeeksi.
– Käteni eivät osaa olla toimettomina. Minulla täytyy aina olla joku kudin tai virkkutyö käsissäni, kun katson televisiota, hän nauraa.
– 50 avioliittovuotemme aikana Ritva ei ole vielä oppinut laiskottelemaan, vaikka olen yrittänyt näyttää hänelle hyvää esimerkkiä, Kauko Jalonen vitsailee.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.