RMJ:ssä tavanneet Meiju ja Iiro testaavat viettelysten saarella suhteensa kestävyyttä

Pariskunnan ensitapaaminen Raumalla oli melkoisen räiskyvä. Kuva: Lars Johnsson / Nelonen

Temptation Island Suomen uusi kausi alkaa Nelosella 13. maaliskuuta.

Yksi ohjelmaan osallistuvista pariskunnista on Meiju ja Iiro. He tapasivat toisensa RMJ-festivaalin VIP-alueella, kun Meiju eksyi Iiron seurueen pöytään. Meiju vei Iirolta istumapaikan ja he kehittivät riidan, jonka tuoksinnassa Meiju puri Iiroa korvaan ja Iiro puolestaan poistatti naisen alueelta.

Jotain parin välillä kuitenkin tapahtui, ja juhannussunnuntaina Meiju lähetti Iirolle kaveripyynnön Facebookissa. Siitä alkoi parin tarina, ja voimakkaat tunteet roihahtivat heti alkumetreiltä. Vielä silloin parisuhteessa elänyt Iiro karisti vanhan suhteen pölyt lahkeistaan ja rakastui tulisesti Meijuun.

Vaateliikkeessä työskentelevälle Meijulle Temppari-maailma on jo ennestään tuttu; Meiju osallistui ohjelman neloskaudelle sinkkuna. Tällä kertaa koetus jännittää ja pelottaa.

– Viimeksi oltiin bilettämässä, mutta nyt kun on löytänyt elämänsä rakkauden, niin ei sitä halua menettää!

Iirolla on takanaan kahdeksan vuoden avioliitto, Meijun historiaan kuuluu parin vuoden suhde vuosia sitten. Iiro kertoo avoimesti pettäneensä aiemmissa suhteissaan, mutta siitä huolimatta parilla on 100-prosenttinen luotto toisiinsa.