Rötöstelijöitä liikkeellä

Rauman seudulla on lähiaikoina tehty useampia murtoja tai murtoyrityksiä, jotka ovat kohdistuneet lähinnä pienyrityksiin ja kiinteistöihin.

Lyhyen ajan sisällä sattuneet tapaukset herättävät ajatuksia mahdollisesta murtoaallosta.

Murtovarkaat tunkeutuivat alkuviikosta Raumalla keskustan kukkakauppaan, Lapin pitseriaan sekä Kodisjoen kyläkauppaan, lisäksi Uotilan pitserian ikkunalasi rikottiin ja valvontakamerat käännettiin toisaalle.

Varkaat veivät mukanaan esimerkiksi alkoholia, tupakkatuotteita sekä tietokoneen ja maksupäätteen.

Laitilassa puolestaan viime lauantain ja maanantain välisenä aikana useat eri kiinteistöt joutuivat murron kohteeksi. Varkaiden matkaan lähti muun muassa sähkö- ja käsityökaluja, järjestelmäkamera sekä alkoholijuomia.

Myös Eurajoella oli viime viikonlopun aikana murtauduttu teollisuushalliin, josta saaliikseen varkaat saivat kaksi vanerista työkalupakkia.

Länsi-Suomi haastatteli aiheesta kuluvalla viikolla Marko Peltosta Rauman poliisista.

Lehdessä Peltonen kertoi murtojen olevan jokasyksyinen ilmiö. Kun illat pimenevät, muuttuvat samalla olosuhteet otollisemmiksi rikolliselle toiminnalle.

Länsi-Suomessa esitettyjen lukujen valossa kuluva vuosi ei ole siis ollut Rauman seudulla poikkeus, vaikka lyhyen ajan sisään onkin osunut monia tapauksia.

Tilastojen mukaan vuosina 2012 ja 2013 varkausrikoksia on tehty huomattavasti enemmän, ja aikaisemmin murtoja on tehty myös sarjoittain ja laajemmalla alueella.

Murtovarkaan näkökulmasta Suomi on kuitenkin otollinen maa, jos Ylen uutisoimia liettualaisvarkaan paljastuksia on uskominen.

Yle uutisoi tällä viikolla kiinnijääneestä asuntomurtautujasta, joka oli listannut Itä-Suomen poliisille viisi syytä, miksi Suomeen kannattaa tulla ulkomailta asti tekemään konnuuksia.

Ylen uutisen mukaan liettualaisvarasta houkutti ensinnäkin pieni kiinnijäämisriski, sillä poliiseja on vähemmän esimerkiksi Keski-Euroopan maihin verrattuna.

Jos kiinni kuitenkin jää ja häkki heilahtaa, eivät poliisit hakkaa ja olot vankiloissa ovat hyvät. Tiilenpäitä ei myöskään tarvitse kauaa lukea, sillä omaisuusrikoksista langetettavat tuomiot ovat pieniä.

Viimeisenä luettelossa mainittiin suomalaisten suojaavan omaisuutensa huonosti. Se onkin seikka, johon kaikki voivat omalta osaltaan vaikuttaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut