Roundnet ja beach volley liittyvät puulaakiväen kokoontumisajoihin Otanlahdessa

SalBa järjestää kolmantena kesänä peräkkäin Urheilukarnevaalin.

| Päivitetty

Mika Puhakkaa ei yllättänyt, mistä ensimmäinen ilmoittautuminen SalBan tämänvuotiseen Urheilukarnevaaliin tipahti. Tuttuun tyyliin lappeenrantalainen F.C. SONTASAKKI ehti ennen muita.

– Ovat yleensä tulleet jo puolessavälissä viikkoa ja painaneet pitkiä päiviä beach futista. Järjetön meininki, Puhakka henkäisee.

Toki vielä ei puhuta kivikautisesta perinteestä, sillä SalBa järjestää tapahtuman vasta kolmatta kertaa. Ensi viikonvaihteessa Otanlahti kuitenkin täyttyy jälleen rennon tosissaan suoritetusta urheilusta.

Kaksi vuotta sitten SalBa päätti niputtaa samaan tapahtumaan kaksi lajia eli katusählyn ja beach futiksen. Kattaus kiinnosti riittävästi, joten paikallisen salibandyseuran kannatti järjestää se uudelleenkin.

– Siellä on ihan hemmetin hyvä meininki aina, SalBan hallitukseen kuuluva Puhakka perustelee.

– Se kasaa aika laajaa raumalaista puulaakihenkistä porukkaa samaan paikkaan.

Puhakka on yksi kolmesta tapahtuman puuhamiehestä. Hänen kanssaan järjestämisvastuuta jakavat SalBan urheilutoimenjohtaja Joni Rokosa ja raumalaisen viihdemaailman ydinhahmoihin kuuluva Toni ”Protoni” Järvinen.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa pelataan beach futista kolmella ja katusählyä kahdella kentällä. Tänä vuonna beach volley tulee mukaan kolmantena lajina.

–  ”Protoni” löysi jostain säännöt, joissa asusteeksi suositellaan miehille shortseja ja naisille bikinejä. Mietittiin, että kun kerran ollaan Raumalla, annetaan hiukan sääliä, Puhakka heittää.

Lisäksi Otanlahdessa pääsee kurkistamaan, millainen laji on roundnet. Kyseessä on pallopeli, joka muistuttaa lentopalloa.

Sitä pelataan kahden hengen joukkueissa, ja pelialustana on trampoliinimainen verkko. Pelaajien on tarkoitus lyödä palloa verkkoon, josta peliväline kimmahtaa ilmaan.

Sen jälkeen vastustajan on tarkoitus saada pallo pelattua takaisin verkkoon.

– Laji tunnetaan maailmalla ehkä paremmin nimellä spikeball. Roundnet Finland ry on ollut olemassa viime kesästä alkaen, Puhakka selvittää.

Lajin on kehittänyt Jeff Knurek jo vuonna 1989, mutta käytännössä sen tuli tunnetuksi vasta vuonna 2008. Viime vuonna esimerkiksi amerikkalainen televisiojätti ESPN näytti lajia kanavillaan.

– Meille lajia tulee esittelemään 6–8 huippuäijää, jotka osaavat pelata. Se ei olisi parasta mahdollista mainosta, jos minä ja Protoni menemme esittäytymään, Puhakka tietää.

Urheilukarnevaali on kaksipäiväinen tapahtuma, joka käynnistyy perjantaina ja loppuu lauantaina.

– Toivottavasti olisi vaan hyvät kelit. Sehän hyvän tapahtuman takaa ja viimeistelee, Puhakka miettii.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut