Pekka Saarisen runossa Kirkkhakkise suvi ollaan jo kesän korvalla. Koko naakkojen suku pörhistelee kirkonharjalla.
Raumalaisen pöytälaatikkorunoilijan tekstejä julkaistaan Raumalaisessa tästä numerosta lähtien.
Saarinen kertoo kirjoittaneensa runoja sekä pitkällä suomella että Rauman murteella. Parhaimpina teksteinään hän pitää kuitenkin juuri murteella kirjoittamiaan.
– Suurin osa kelvollisista on raumangielisiä. Mutta käytän runoilijan vapauksia, runo edellä, murre perässä, hän muistuttaa.
Saarinen on Nortamonsa lukenut. Hän kertoo olevansa kotoisin Korrelan kylästä, kuten Nortamon jaaritusten alkuperäinen Mnää, Johan Henrik Östman, joka kertoi muistojaan Nortamolle: ”Oi voi, ny se Östman tlee jäl ja on goko päevä!” huokaili rouva Nordling.
– Kivelän kapteeni Östman on mummoni vaari, isäni äidinäidin isä. Joten pohjia on, murre on verenperintöä.
Runoja kirjoittaessaan Saarinen noudattaa isänsä opetuksia: hyvässä puheessa on ainakin kaksi vitsiä, muistosanoissa riittää yksi.
– Olematta sen kummemmin uskovainen allekirjoitan pienenä puusta pudonneen Sören Kierkegaardin ajatuksen, että lähimmäksi Jumalaansa ihminen pääsee huumorin avulla.
Suurimman osan runoistaan ja teksteistään Saarinen kirjoitti jo vuosituhannen vaihteessa. Omassa kokoelmassa on parikymmentä runoa, jotka kriittinen kirjoittaja noteeraa kelvollisiksi.
– Lisäksi on vino pino aihioita, joita hion ja hoonaan sille päälle sattuessani.
Ystävät ja sukulaiset kannustivat tarjoamaan tekstejä julkaistavaksi lehdessä.
– En halua lisätä lukemattomien runokirjojen joukkoa, mutta jospa tämä Raumalaisessa julkaiseminen toisi hymynkareen joidenkin raumalaisten suupieleen näinä koronaarisina aikoina.
Pelinavaajaksi Saarinen valitsi Kirkkhakkise suven. Toukokuulle on tarjolla Plakkarfoon, kesäkuuksi Snää ja pii, heinäkuussa Kölill ja elokuussa Kiitoksi suvest.
Tämä haastattelu on tehty sähköpostin välityksellä.
– Runosuoneni kiivaimman pulppuamisen aikoihin alkoi vasen jalkani tökkiä, tasapainoni heikkeni, keppi, rollaattori ja pyörätuoli tulivat tutuiksi. Viiden vuoden kuluttua Saarinen sai tietää sairastavansa motoneuronisairaus Primaari lateraaliskleroosi PLS:ää.– Sairaus on hyvin harvinainen, siihen sairastuminen on suurin piirtein yhtä todennäköistä kuin kuoleminen salamaniskuun. Äänihuulieni pikkuhiljaa jähmentyessä käänsin PLS:n mielessäni entisen pääministerimme mukaan Paavo Lipponen syndroomaksi. Muitakin lyhenteitä tuli mieleen, kuten KKE (Koko Kropan Erektio). Vastikään löysin Neuroliiton sivuilta Jäykkyys oireyhtymän, joka lyhentyy iloisesti JOY! Saarinen kirjoittaa.Saarinen kertoo joku aika sitten lukeneensa Matti Mäkelän viimeiseksi jääneen kirjan Pitelemätön.
– Elämäkerrallisessa kirjassaan Mäkelä esittelee minua ilahduttaneen subjektiivisen toimintakyvyn -käsitteen. Me raumalaiset voisimme puhua sikses-toimintakyvystä.
Aihetta Saarinen on itsekin käsitellyt runossaan Mnää ole ermane.
– Runon pitkällä suomella värkätty versio oli Uudessa Raumassa 22.2.2003 jutussa Vammaisellakin on oikeus olla vapaa. Tämä raumangiälinen versio on kyllä parempi.
Mnää ole ermane
Ko syksy leht, yks siippual vares,kesken gaike maaha varis.- Nousema em bääs mnää lainga,kui mnää vaevan dämse sainga.
Kambraati ei ot mnuu föli,ko ei vaa vedäis ali köli.Tääll mnää nyhjäm bello syrjäs,toisep pyäri korkjas hyrräs.
Surtuas siin gymnem bäeväilmam biändkä lohdu häevä,äkkäs viime ruanaraat,siippes saan ja valla flaat,
Löys tua sendä järje jyvän,daedo vanhan, dosi hyvän.- Ään mnuull raiku vankk ja syvä,laolama mnää ole hyvä!
Kirkkhakkise suvi
Tärkjän istu kirkoharjallHakkiste suur suku,kummas pääs ja kene viärellsiit o säser luku.
Kevän gorvall pörhjänäskifta höömembuku,kjäkättäväs palloparveskiappu ylppi suku.
Suven dulle nälkkäseom boja rästän golos,kiirut pakka pitämäjo isännängi olos.
Paikoip petras jokkuf flikafölis fiini herra,ykskim bääs päin girkondornikolmem baanu verra.
pek
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.