Ruokapuoti Lumo sai uudet yrittäjät: "Tämä toteuttaa haaveeni yrittäjyydestä"

Riikka ja Antti Rimpinen hyppäävät ruokapuoti Lumon yrittäjien saappaisiin. "Antti pysyy edelleen päivätöissään, joten Riikka on se, joka on meistä yleensä puodilla asiakkaita vastassa", Rimpiset kertovat. Kuva: Juha Sinisalo

Elettiin tammikuuta, kun Riikka Rimpinen otti ensimmäisen kerran yhteyttä ruokapuoti Lumon yrittäjä Tero Suhoseen.

Tänään keskiviikkona taasen on ensimmäinen päivä, kun Rimpinen astuu kynnyksen yli itse yrittäjänä.

– Tammikuussa yhteydenpito jo aloitettiin, mutta poikkeuksellinen kevät hidasti kaikkea, Rimpinen kertoo.

Hän ryhtyy yrittäjäksi yhdessä Antti Rimpisen kanssa, mutta Riikka tulee olemaan niin sanottu päätoiminen yrittäjä; se, joka on puodilla arjessa ihmisiä aina vastassa.

Riikalle Lumo toteuttaa haaveen yrittäjäksi ryhtymisestä.

– Olen aiemmin toiminut kirjanpitäjänä ja nyt viimeiseksi olen ollut vanhempainvapaalla, hän taustoittaa.

Mikä Lumossa sitten veti puoleensa?

– Lumo on herättänyt minussa aina positiivisia tunteita ja minusta ruokapuoti kuuluu Vanhaan Raumaan, Rimpinen kuvailee.

– Luomu ja lähiruoka ovat myös aina olleet lähellä sydäntäni, hän jatkaa.

Yrittäjyyden ensimetreillä tarkoituksen on noudatella pitkälti Lumon tuttua linjaa, mutta vähitellen tuoda joukkoon mukaan myös omaa kädenjälkeä.

– Luvassa on varmasti pientä sisustuksellista päivitystä ja tuotevalikoimaa hienokseltaan muokataan. Erityisen lähellä sydäntäni ovat erilaiset kahvit ja teet – niitä olen itsekin pitkään hakenut Lumosta.

Tero Suhonen ehti vielä viettää vielä ruokapuodin kymppisynttärit yrittäjänä, mutta 20.8.2020 kello 20.08 allekirjoitettu kauppakirja muutti sen, että jatkossa Suhosen työarki tulee olemaan jotain ihan muuta.

Ja ennen töitä voi ottaa aikaa ihan lomailuun.

– Taitaa olla vuosi 2009, kun olen viimeksi viettänyt yhtenäisen neljän viikon kesäloman, Suhonen laskee.

Hän on tarkoituksella pitänyt pöytänsä tulevan suhteen tyhjänä. Uusia valmennettaviakaan hän ei ole hetkeen ottanut.

– Luotan siihen, että tulevaisuudella on suunnitelmia varalleni. Sen verran korkealla oma rimani jo on, etten halua tehdä töitä vaan töiden vuoksi, vaan tekemäni työn pitää tuntua merkitykselliseltä.

Suhonen toivoo, että kaupunkilaiset ottavat uuden yrittäjäpariskunnan lämpimästi vastaan ja ennen kaikkea käyvät Vanhan Rauman kivijalkaliikkeissä.

– Toivon ihmisten ymmärtävän, että puodit eivät elä vain pelkällä hyvällä fiiliksellä. Kun seuraavan kerran olet ajamassa töiden jälkeen väsyneenä sinne markettiin niin mieti, että kurvaisitko sittenkin ruokapuotiin, jossa asioiminen voi parhaimmillaan kohottaa omaa fiilistä, hän kuvailee.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Yrityksen myynnillä eläköidytään tai etsitään elämälle uutta suuntaa – Ruokapuoti Lumo liittyi tuoreimpana paikallisten myytävien yritysten joukkoon

Vain tilaajille Ruokapuoti Lumon jatko pohdinnassa – "Välillä elinvoimainen Vanha Rauma mielletään itsestäänselvyytenä"