”Sähköalalla on valoisa tulevaisuus” – Raumalaisen sähköurakointiyritys Narvi-Sähkön perustamisesta on kulunut 50 vuotta

Rottinkipunosvalaisinta esittelevän Anita Narvilan mukaan luonnollisuus on nyt valttia myös sisustusvalaisimissa. Kuvat: Pekka Lehmuskallio

Kaikki alkoi vuonna 1969, kun raumalaislähtöinen Ilpo Narvila palasi Ritva-vaimonsa ja lastensa kanssa takaisin kotiseudulleen ja perusti sähköurakointiliikkeen Kuninkaankatu 13:een.

– Tulimme Vaasasta, jossa isä oli osakkaana paikallisessa sähköliikkeessä. Hän halusi perustaa oman yrityksen ja nimenomaan Rauman seudulle, muistelee Narvi-Sähkön nykyinen yrittäjä, toimitusjohtaja Raimo Narvila yrityksen alkuaikoja.

Sähköurakoinnilla sekä televisioiden ja muiden kodinkoneiden myynnillä aloittanut perheyritys tuli Raimo Narvilalle tutuksi jo pikkupoikana.

– Rakentelin majoja liikkeen pihalla ja auttelin tavaroiden kantamisessa. Muistan hyvin, miten Rauman ensimmäisiä väritelkkareita tuli myyntiin meidän liikeeseemme. Meillä oli Sonyn edustus, joten myimme myös nauhureita, radioita ja levysoittimia.

Raimo ja Anita Narvila selailevat 50 vuoden takaisia valaisinkatalogeja. Osa Narvi-Sähkössä nykyään myynnissä olevista valaisimista muistuttavat hämmästyttävän paljon vanhoja valaisinmalleja.

Raimo Narvila on työskennellyt vakituisesti Narvi-Sähkössä vuodesta 1987, jolloin hän valmistui sähkövoimateknikoksi.

Ilpo ja Ritva Narvilan jäätyä eläkkeelle vuonna 2003, yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Raimo sekä hänen vaimonsa Anita siirtyivät liikkeen johtoon.

Samana vuonna Narvi-Sähkö muutti Kuninkaankadulta Kauppakatu 5:een, entisen Rauman Raudan kiinteistöön, jonka Narvilat ostivat.

– Tämä on loistava liikepaikka. Myymälä- ja varastotilaa on runsaasti. Lähistöllä on paljon parkkipaikkoja ja sijaintimme on logistisesti erinomainen. Olemme myös hyvin tyytyväisiä siihen, miten kaupunki on satsannut Vanhaan Raumaan: on katukivetykset ja sulanapitojärjestelmät, Anita Narvila luettelee.

Säihkyvän ja kimaltelevan ystäville on tarjolla upeita sisustus- ja koristevalaisimia.

Liikepaikkavaihdoksen yhteydessä Narvilat päättivät luopua kodinkoneiden sekä muiden kodin pienlaitteiden myynnistä ja keskittyä sisustus- ja koristevalaisimiin, teknisiin valaistusratkaisuihin sekä sähkötarvikkeisiin.

Yrityksen päätoimi on edelleen sähköurakointi ja -asennuspalvelut, joista suurin osa Narvi-Sähkön kokonaisliikevaihdosta muodostuu.

– Teemme kaikenlaisia sähköalan töitä, suurista kaupan alan ja julkisen puolen sähköistysprojekteista aina pikkupirtin lampun vaihtoon, Raimo Narvila toteaa.

– Liikkeessämme myös korjataan ja huolletaan valaisimia, Anita Narvila lisää.

Sähköala on muuttunut huimasti viimeisten 50 vuoden aikana: hehkulamput, loisteputket, halogeenit ja energiansäästölamput ovat vaihtuneet ledeihin, joiden kehitys kulkee nyt lähes ”valon nopeudella”.

Myös sähköalan työturvallisuuteen kiinnitetään nykyään suurta huomiota.

Raimo Narvila muistelee huvittuneena entisiä aikoja alalla:

– Ennen vanhaan sähkömies saattoi lähteä asennuskeikalle kauluspaidassa, kulmahousuissa ja vanhoissa tanssikengissä.

Akkuporakoneista ei ollut kukaan kuullutkaan. Nyt meidän täytyy esittää asiakkaalle minimissään viisi erilaista korttia, joilla todistetaan se, että olemme hoitaneet työturvallisuusasiat kaikin puolin mallikkaasti.

Vuonna 2006 Rauman vuoden yritykseksi valitussa Narvi-Sähkössä työskentelee nyt jo kolmas sukupolvi: Raimon ja Anitan pojat Erno ja Eero sekä vielä lukiota käyvä Essi.

– Uskomme, että yrityksellämme ja koko sähköalalla on valoisa tulevaisuus. Esimerkiksi nollaenergiataloon sähkölämmitys sopii kuin nenä päähän, ja autot muuttuvat sähköisiksi, mikä tietää sitä, että latauspistokkeita asennetaan jatkossa entistä enemmän, Raimo Narvila toteaa.

Luonnonsävyjä ja kristallien kimallusta

Valaisimen valinta lähtee aina käyttötarkoituksesta. Makuuhuoneisiin sopivat pehmeää ja lämmintä valoa tuottavat valaisimet, työtiloihin taas tehokkaat, kylmän valovärin valaisimet.

Suurin osa valaisimista on nykyään varustettu ledeillä.

– Joissakin valaisimissa ledejä ei voi vaihtaa, mutta osa kuluttajista haluaa, että polttimot ovat myös vaihdettavissa, Anita Narvila Narvi-Sähköstä kertoo.

Sisustusvalaisintrendissä on nyt nähtävillä kahta eri ääripäätä:

– Kuten muuallakin sisustuksessa, myös valaisimissa näkyvät nyt murretut sävyt ja luonnon materiaalit: vaneri, puu, rottinki ja metalli sekä niiden yhdistelmät. Toinen ääripää on sitten säihkyvät ja kimaltelevat valaisimet, jotka tulevat upeasti esille pelkistetyssä ympäristössä. Myös 1960- ja -70-lukujen yksinkertainen muotokieli viehättää nykykuluttajaa. Makuja on yhtä paljon kuin vaihtoehtojakin, Anita Narvila hymyilee.