Saisiko raatihuoneen oven pieleen kaiteen tai kahvan, kiitos?

Rauman museon kohteiden saavutettavuutta selvitellään

Lukija ihmetteli, miksei Rauman museon raatihuoneen oven pielessä ole kahvaa.Huonojalkaisten on hänen mukaansa vaikeaa nousta museon etuoven portaita, kun mistään ei voi ottaa tukea.

– Vedotaankohan tässä johonkin museovirastoon tai vastaavaan? Kyllä taatusti löytyy tyyliin sopiva kahva. Toivottavasti saamme sellaisen jo ennen kesää. Haluaisin niin mielelläni käydä museossa ja varsinkin siinä kivassa Kistupuodissa, asian esille ottanut rouva totesi.

Rauman museon intendentti Hanna-Leena Salminen on iloinen siitä, että asiaan on tartuttu.

– Meillä on muissakin kohteissa ongelmia saavutettavuuden suhteen. On rappuja ja kaiteettomia sisäänkäyntejä. Näin on myös esimerkiksi Marelassa.

Salmisen mukaan museo on aloittanut jo viime vuoden puolella kohteiden saavutettavuutta koskevan esityön.

Varsinainen selvitystyö alkaa tänä vuonna.

– En siis vielä uskalla luvata kaiteita jokaiseen museokohteeseen kesäksi, sillä toimenpide pitää hoitaa lupamenettelyn kautta. Esimerkiksi raatihuone on paraatipaikalla sijaitseva suojeltu kohde, joten suunnitelmat vietäneen Vanhan Rauman erityiselimen käsiteltäväksi. Museovirasto kertoo varmasti myös oman kantansa asiaan, Hanna-Leena Salminen toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut