– Siitä on olemassa valokuvakin. Olen siinä noin kaksivuotias. Minulla roikkuu mittanauha kaulan ympärillä ja istun lattialla äitini hame sylissä, sakset kädessä. Valitettavasti tiedossani ei ole, mitä hameelle sitten lopulta tapahtui. Itse en koko tapausta muista, raumalainen Sanna Nieminen nauraa.
Äidin hameen muokkaus saattoi kuitenkin olla alkusoittoa sille, että käsitöistä ja etenkin ompelemisesta tuli Sannalle rakas harrastus, henkireikä ja elämäntapa.
– Käsitöiden tekemisestä saan mielenrauhaa ja voin keskittyä vain itseeni. Suljen työhuoneeni oven, laitan Spotifysta jotain mukavaa musiikkia ja ryhdyn toimeen.
Sanna on vuosien saatossa ommellut lukemattoman määrän verhoja, vaatteita ja erilaisia pussukoita. Hänellä on myös oma tuotemerkki, Liisukka.
Omaa työhuonetta Sanna joutui odottamaan 26 vuotta, kunnes tytär muutti pois kotoa ja Sanna peri hänen huoneensa.Nyt viihtyisässä ja huippusiistissä työhuoneessa kaikki ompelutarvikkeet ja materiaalit ovat omilla paikoillaan.
– Koska teen paljon tilkkutöitä, pyörin ahkerasti kangaskaupoissa etsimässä töihini sopivia kankaita. Rakastan tehdä erityisesti sellaisia töitä, joilla on joku tarina. Olen saattanut esimerkiksi käyttää työhön jotain vanhaa perinnöksi saamaani kangasta. Parhaillaan teen tilkkupeittoa, jonka materiaali on peräisin ystäväni paidoista.
Vaikka Sanna onkin osannut ommella koko ikänsä, hän päätti kuitenkin ilmoittautua Rauman kansalaisopistoon Leena Haapio-Lehden tilkkutyökurssille.
– Vuosi oli 1994. Siitä eteenpäin kävin Leenan kursseilla niin kauan kuin hän tilkkutöitä opetti. Eräänä päivänä viitisen vuotta sitten Leena kysyi minulta, ryhtyisinkö vetämään kehyskukkarokurssia. Ensin kieltäydyin, mutta Leena ei luovuttanut, ja niin minusta tuli kansalaisopiston opettaja.
Sanna ehti vetää yli 20 kehyskukkaroiden valmistuskurssia, kunnes viime keväänä hän ilmoitti, että kukkarot saavat jäädä tauolle.
– Tänä syksynä opetan neljän vetoketjun pussukan ompelua ja tilkkulanit pidän 14. marraskuuta, hän vinkkaa.
Päivisin Sanna Nieminen työskentelee Karin koulussa koulunkäyntiohjaajana ja erityislasten iltapäiväkerho-ohjaajana. Lisäksi hän toimii joillakin tunneilla käsityönohjaajana.
Jossain vaiheessa hän pohti hakeutumista käsityönopettajakoulutukseenkin, mutta allergiasyistä hänen piti hylätä opettajahaaveet.
– Opettajana minun pitäisi pystyä käsittelemään kaikenlaista materiaalia, enkä pysty siihen. Ompeleminen harrastuksena ja pienimuotoinen kurssien vetäminen sopivat minulle erinomaisesti. Toiset käyvät lenkillä ja kuntosalilla – tämä on minun juttuni!
Miten minusta tuli opiston ope? -sarjassa esittelemme eri alojen harrastajia, jotka ovat päätyneet opettajaksi Rauman kansalaisopistoon.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.