Keväällä tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun allekirjoittanut karisti Kauppiksen parketin pölyt jaloistaan. Sen jälkeen tuli jokunen halli koluttua ja muutamaa logoa rinnassa kannettua. Ruotsin ja Suomen pääsarjaa tuli tahkottua yli kymmenen kauden ajan.
Muutaman kerran tuli pudottua pääsarjasta, mutta tuli sinne takan reunalle muutama mitalikin. Jos sellainen siis Helsingin Kallion pienestä kolmiosta löytyisi.
Kun allekirjoittanut oli jo ripustellut pelikamansa narikkaan, nähtiin päivä jolloin kasvattajaseurani Rauman SalBa nousi Salibandyliigaan. Ensimmäinen liigakausi meni köysissä, mutta sarjasysteemi pelasti tyrmäykseltä.
Tämä kausi on ollut askissa parempaa. Ainakin pisteiden valossa.
Mutta miltä näyttää seuran tulevaisuus jos katseet suunnataan vähän seuraavaa kotiottelua pidemmälle?
Varoittavaa esimerkkiä ei tarvitse hakea kuin 50 kilometriä Feren ovista pohjoiseen. Porissa Salibandyliigaa pelattiin jo kaudella 1999–00, jolloin myös Mr Lötjönen otti ensimmäiset liigakoppinsa.
Kyseisen kauden päätteeksi hissiliike vei takaisin alas. Porilaiset tekivät vielä pari uutta lyhyttä visiittiä pääsarjaan sekä SBS Porin että FBT Porin nimellä. Paikka Salibandyliigassa ei koskaan vakiintunut.
Perusrunko riitti ylläpitämään hissiliikettä Salibandyliigan ja Divarin välillä, mutta organisaatio ei kehittynyt piiruakaan, juniorityö ei tuottanut uusia pelaajia riittävästi eikä ulkopuolelta pystytty hankkimaan laadukkaita vahvistuksia.
Nämä haasteet on SalBan voitettava, jotta Raumalla nähdään Salibandyliigaa jatkossakin. SalBalla ei ole tällä hetkellä lainkaan A-juniorijoukkuetta, joten lähitulevaisuudessa omasta tuotannosta on vaikea päästä nauttimaan.
On siis katsottava Kauppiksen seinien ulkopuolella ja tehtävä yhteistyötä lähiseurojen kanssa.
Tehdä seurasta se Satakunnan ainoa oikea vaihtoehto pelaajalle, joka haluaa kehittyä ja päästä pelaamaan Salibandyliigaa.
Koirapaidat ovat aloittaneet kauden pisteiden valossa erinomaisesti, mutta yleisökeskiarvo Kauppiksella on pudonnut lähes 100 katsojalla eli neljänneksellä viime kaudesta. Uutuudenviehätys lienee kadonnut.
Asioita pitää tehdä uudella tavalla. Se, että pelistä on ilmoitettu Länspaperissa ja tauoilla myydään Trippiä ja makkaraa, ei vain enää riitä.
Ei edes raumalaisille.
Osaavia ihmisiä ja rahaa siis tarvitaan, jotta organisaatio kehittyisi. Jos haasteet tuntuvat liian suurilta, niin jatketaan matkaa Porista vielä vajaa 200 kilometriä pohjoiseen.
Saavutaan vain piirun verran Raumaa isompaan kylään Seinäjoelle. Lakeuksilta löytyi yksi hullu nimeltä Tommy Koponen. Hän laittoi edellä mainitut asiat kuntoon.
Sen jälkeen oli realistista tuoda kentällinen pelimiehiä muualta. Tuloksena seitsemän viimeisen kauden aikana kuusi mitalia, joista kolme mestaruuksia.
Kuka on se raumalainen hullu, joka uskaltaa ottaa sen seuraavan askeleen?
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.