
Kevätaurinko paistaa sisään Siemen-Floran korkeista ikkunoista. Viherkasvit ja kukat näyttävät viihtyvän hyvin avarissa tiloissa, jotka on suunniteltu nimenomaan puutarhamyymälän tarpeisiin.
– Muutimme tänne Papinhakaan, vastavalmistuneeseen liikerakennukseemme vuonna 1990, kertoo Siemen-Floran toimitusjohtaja Janne Ylivuori, puutarha-alan yrittäjä jo kolmannessa polvessa.
Ylivuoren perheyritys täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Jannen isoisä, Olavi Ylivuori aloitti taimien kasvatuksen Monnassa rakentamalla sinne kasvihuoneen vuonna 1947.
– Se oli alkuun pääasiassa taimimyyntiä, minkä lisäksi pappa myi kasvattamiaan kukkia kauppatorilla, Janne kertoo.
O. Ylivuoren Siemenliike -nimellä toiminut yritys siirtyi keskustaan Kalatorin kupeeseen 1960-luvun alkupuolella. Kaupassa myytiin kukkien ohella ruukkuja ja istutusmultaa.
– Isäni Erkki tuli mukaan kuvioihin 60-luvun loppupuolella, ja silloin liikkeen nimi muuttui Siemen-Floraksi, Janne selvittää.
Myös hänen Laila-äitinsä on toiminut pitkään yrityksessä.

Erkki Ylivuori laajensi yritystoimintaa ammattipuolelle ja aloitti muiden muassa siementen ja taimien maahantuonnin.
1970-luvulla Siemen-Flora muutti Kauppakatu 8:aan. Siellä Ylivuoret ryhtyivät myymään pieneläimiä.
– Aloitimme akvaariokaloista ja niiden tarvikemyynnistä. Sitten, kun muutimme vieläkin isompiin liiketiloihin, Kauppakatu 18:aan, ryhdyimme myymään myös hamstereita, marsuja, hiiriä, käärmeitä, hämähäkkejä ja kilpikonnia.
1980- ja -90-luvuilla koettiin Janne Ylivuoren mukaan oikea ”kilpikonnabuumi”.
– Kaikki halusivat ostaa punakorvakilpikonnia. Niiden lisäksi akvaariot olivat tosi suosittuja. Joka viikko kävimme hakemassa
Turun lentokentältä akvaariokaloja, jotka oli lennätetty sinne lentorahtina.
Lemmikkibisnes osoittautui pitkässä juoksussa varsin työlääksi, sillä eläinten hyvinvoinnista piti pitää päivittäin huolta. Se sitoi yhden työntekijän lähes kokopäiväisesti.
– Myimme akvaarioita ja kaloja vielä joitakin vuosia täällä Papinhaassakin, mutta sitten tarvitsimme lisätilaa puutarhapuolelle, joten luovuimme akvaarioista.
Isompi satsaus puutarhakonepuoleen toteutui vuonna 2004, kun Eurajoen Moottorisahan lopetettua sieltä siirtyi kaksi konepuolen ammattilaista Siemen-Floran palvelukseen.
Janne Ylivuori kutsuu perheyritystään nyt ”monipuoliseksi puutarhakeskukseksi”, josta saa sisä-, hyöty- ja ulkokasvien lisäksi pihakiveykset, ruukut, puutarhakoneet ja -välineet, mullat, siemenet ja leikkokukat.
– Meillä ei ole enää omaa taimikasvatusta, mutta vuosikymmenten kuluessa olemme solmineet hyvät suhteet eurooppalaisiin taimitarhoihin, joista tuomme itse maahan kasveja ja siemeniä.
1980-luvulla puutarhaansa laittavat raumalaiset ostivat pääasiassa erilaisia perennoja, kesäkukkia ja ruusuja. Nyt pihalta halutaan helppohoitoisuutta, minkä vuoksi havukasvit, pihakiveykset ja ruukkupuutarhat ovat suosiossa.
– Ihmisiä kiinnostaa nyt myös hyötykasvit. Esimerkiksi yrttejä ja vihanneksia saatetaan kasvattaa parvekkeillakin.
Seuraava puutarhoja ja pihoja koskeva ”buumi” liittyy Janne Ylivuoren mukaan edelleenkin helppohoitoisuuteen.
– Olemme jo kauan odottaneet, että robottiruohonleikkurit valtaisivat alaa meilläkin, kuten esimerkiksi Ruotsissa on tapahtunut.
Ajattelisin, että ihmiset satsaavat jatkossa myös enemmän esimerkiksi kalliimpiin erikoistaimiin sekä pihakiviin.
Raumalaisten puutarhainnostus alkaa toden teolla oikeastaan jo pääsiäisestä. Kiireistä sesonkia jatkuu aina juhannukseen saakka.
– Meillä on läpi vuoden kuusi työntekijää, mutta kesällä meitä on yli tuplasti enemmän, kun kausityöntekijät otetaan mukaan laskuihin, Janne selvittää ja kehuu firman henkilökuntaa ”loistavaksi”.
Siemen-Floran tulevaisuus on turvattu useiksi vuosiksi eteenpäinkin, sillä Jannen molemmat pojat, Juuso ja Matias, ovat liittyneet mukaan perheyrityksen arkeen.
– Olen siitä hyvin tyytyväinen, sillä koen, että perheyritys on merkittävä voimavara, Janne Ylivuori summaa.