Sierafest on Euran Sieravuoren kesän isoin panostus: "Odotamme saman verran kävijöitä kuin juhannuksena kolmena päivänä"

Lauri Tähkä on Sierafestin pääesiintyjä.

Keskiviikkoinen Sierafest on Euran Sieravuoren kesän isoimpia tapahtumaponnistuksia: yhden illan ulkoilmakonserttiin tavoitellaan saman verran väkeä, kun Sieravuorella juhli juhannuksena kolmen päivän aikana.

– 1 500 kävijään olemme Sierafestin osalta tyytyväisiä. Nurmikenttäähän alueella riittää, joten lavaa siirtämällä Sieravuoressa voisi järjestää vaikka 3 000 hengen ulkoilmakonsertin, yrittäjä Jari Laakso laskelmoi.

Sierafestin yksi odotetuimmista tähdistä on Lauri Tähkä.

– Tällainen fiilis itselleni on ainakin syntynyt puhelinsoittojen perusteella, Laakso kertoo.

Viime vuonna Antti Ketonen esiintyi Sierafesteillä Neljänsuora-yhtyeensä kanssa, mutta nyt mies hyppää lavalle soolona. Esiintyjätrion kruunaa Laura Voutilainen naisenergiallaan.

– Pisimpään jaksavat juhlijat saavat viihdykettä vielä loppuillasta ravintolan sisätiloissa esiintyvien Kakkupoikien keikalla.

Sieravuoren majoituskapasiteetti on jo ennakkoon myyty Sierafesteille täyteen.

Kauempaa saapuvia avittamaan on järjestetty kaksi bussiyhteyttä: toisen lähtöpisteenä toimii Rauma ja toisen Köyliö.

Yrittäjä odottaa keskiviikkoiltaa innostunein mielin ja säännöllisin väliajoin säätiedotuksia tarkkaillen.

– Viikon kauneimman päivän olemme keskiviikoksi tilanneet. Jos viime vuoteen vertaa, olemme noin 20 prosenttia ennakkolippujen myynnissä sitä edellä, Laakso sanoo.

Sierafest Euran Honkilahdella, Sieravuorentie 117, keskiviikkona 10.7. klo 18.30 alkaen.