Somettelu ei kuulu äänestyskoppiin: "Jos näemme äänestäjän ottavan kopissa selfieitä, tulee meidän puuttua siihen"

Ihmiset kertovat mielellään sosiaalisessa mediassa päivän tapahtumista. Äänestystilanne tulisi kuitenkin rauhoittaa some-päivityksistä. Kuva: Anu Elo

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Raumalla ennakkoon oli mahdollista äänestää kolmessa marketissa, kahdessa kirjastossa sekä kaupungintalon aulassa. Vaalitoimitsijoiden mukaan äänestämässä käytiin todella vilkkaasti ja välillä äänestyspaikoilla oli selvää ruuhkaakin.

– Ennakkoäänestys sujui asiallisesti ja ongelmitta. Vaalitoimitsijat eivät joutuneet puuttumaan esimerkiksi paljon puhuttuun somekäyttäytymiseen, sanoo vaalitoimitsija Hillevi Hirvonen.

Vaalien alla käydään paljon keskustelu muun muassa siitä, mitä vaalisalaisuus tarkoittaa, ja miten sosiaalisessa mediassa aiheesta kannattaa julkaista.

– Meille on annettu ohjeet, että jos näemme äänestäjän ottavan puhelimella esimerkiksi selfieitä, tulee meidän puuttua siihen. Ennakkoäänestyksen osalta, tarvetta ei tullut, sanoo vaalitoimitsija Riia Laiho.

Emilia Varjus suoriutui äänestyksestä ilman tarvetta ottaa tapahtuneesta todistusaineistoa sosiaaliseen mediaan.

– Kerrankin tuli oltua ottamatta, nauraa Emilia ja jatkaa:

– Mulle on aina ollut ihan selvä juttu, ettei äänestyskopissa käytetä kännykkää tai kameraa. Tilaisuus on sen verran arvokas.

Vaalikäyttäytymiseen kuuluu useita huomioon otettavia asioita. Tärkein on se, että äänestämään tultaessa mukana pitää olla virallinen todistus eli passi, ajokortti tai henkilökortti.

Vaikka elämmekin sosiaalisen median pyörteissä, tulee äänestys jättää selfieiden ja tubettamisten ulkopuolelle. Ainakaan täytetty äänestyslipuke ei tulisi näkyä julkisesti muille.

Äänestäminen tapahtuu aina yksin. Poikkeuksen tekee tilanne, jossa kansalaisella on oikeus käyttää vaaliavustajaa. Jos vaalitoimitsija sallii, voi äänestyskoppiin ottaa mukaan myös pienen lapsen.

Vaalilipukkeeseen tulee kirjoittaa vain ehdokkaan numero. Muut piirrokset tai merkinnät johtavat lipukkeen hylkäämiseen.

Äänestyskopissa oloon ei ole asetettu aikarajaa. Kopissa voi viettää sen ajan, mikä itselle tuntuu tarpeelliselta.