Suloinen Ulrika on uusi Pitsimissi

Nousiaisten tytöllä on raumalaiset sukujuuret. Rauma on hänelle jo lapsuudesta tuttu paikka.

Nousiaisissa asuva Ulrika Mäkinen, 19 ei uskaltanut edes toivoa, että vuoden 2016 Pitsimissin kruunu painettaisiin hänen kutreilleen.

Näin kuitenkin tapahtui, ja suloinen, herttaisesti hymyilevä ja pitkänhuiskea nuori nainen edustaa nyt vuoden Raumaa ja raumalaisuutta.

Siinä hänellä onkin oikeastaan kotikenttäetu, sillä Ulrikan äiti Satu Mäkinen (os. Vastamäki) on Raumalta kotoisin. Myös hänen mummunsa ja isomummunsa ovat Raumalta.

Ensimmäisenä edustuspäivänään perjantaina tuore Pitsimissi pääsi heti kunnon mediamyllerrykseen. Aamuvarhaisella hän vastaili Ylen radiotoimittajan kysymyksiin ja vähän myöhemmin Ulrika vieraili Radio Ramonassa.

Päivään mahtui myös muita haastatteluja, pitsinnypläyksen nopeuskisa, hevosajelua ja ihmisten tapaamista kaupungilla.

– Monet ovat tulleet onnittelemaan, mikä on tosi mukavaa.

Lentopalloa harrastavan nuoren naisen perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi iso- ja pikkuveljet.Yo-kirjoitusten jälkeen Ulrika vietti välivuoden Kanadassa au pairina. Ensi keväänä hän hakee opiskelemaan Turun oikeustieteelliseen.

– Tämän vuoden voin siis omistaa kokonaan Pitsimissin työlle. Otan ilolla vastaan kaikki minulle annettavat tehtävät ja aion kantaa Pitsikruunua sen vaatimalla arvokkuudella.

Erityisesti Ulrika toivoo pääsevänsä vierailemaan raumalaisissa kouluissa, päivä- ja vanhainkodeissa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut