1960-luvulla suurta osaa Vanhasta Raumasta oltiin muuttamassa moderniksi ja virtaviivaiseksi liiketalojen muodostamaksi alueeksi.
Nykyään UNESCOnkin arvostama Pohjoismaiden suurin yhtenäinen puukaupunkialue oltiin vähällä jyrätä maan tasalle toriin rajoittuvien Kauppakadun ja Kuninkaankadun kortteleiden osalta.
Moni Vanhan Rauman talo oli päässyt huonoon kuntoon, ja toisaalta samaan aikaan kaupunkiin nousi monia uusia kerrostaloja esimerkiksi Syväraumankadun, Valtakadun ja Töyryntien varteen, joten kaupungin liikekeskustankin haluttiin noudattavan samaa tyyliä.
Modernia arkkitehtuuria edusti Rauman kaupunginarkkitehti Eero O. Kari, joka sai tehtäväkseen suunnitella kauppatorin varresta puretun pankkirakennuksen paikalle uuden nykyaikaisemman talon.
Vuonna 1958 Länsi-Suomi kuvaili uudisrakennussuunnitelmaa muun muassa näin: ”Torille antava julkisivu on suunnittelussa käsitelty siten, että se domineeraa tyyliä rikkomatta ympäristöönsä.”.
Kari suunnitteli rakennukseen arvokkaita materiaaleja: kuparisia kattoja ja sokkeleita, terästä ja pronssia muissa metalliosissa sekä tiikkiä puuosissa muiden muassa ovissa ja Kauppakadun ikkunaa alkujaan koristaneessa säleikössä.
”Laadultaan tästä rakennuksesta pitäisi tulla vallan huippuluokkaa, sillä siihen sisältyy lukuisia erikoisia yksityiskohtia pronssikaiteista lähtien.” Länsi-Suomi jatkoi.
Kun kahteen eri otteeseen KOP:n kauppatorin konttoria johtanut Pentti Vilo vuonna 1964 ensimmäisen kerran tuli pankkiin kesäpojaksi, häntä jännitti.
Vasta muutaman vuoden valmiina ollut komea pankkirakennus tuntui nuoresta kauppaoppilaitoksen opiskelijasta vallan merkillisen hienolta.
– Se veti hiljaiseksi, Vilo muistelee ja nauraa, että nykyään hän ei hiljaiseksi jää, vaan puhuu suorastaan ihan liikaa.
Vilo määrättiin töihin ensin ulkomaan osastolle, jossa Irja Kaarojärvi perehdytti hänet pankkimaailman salaisuuksiin.
Vaikka KOP:n rakennus oli hulppea, se ei kuitenkaan vetänyt vertoja samana vuonna valmistuneelle Osuuspankin Kauppakadun kiinteistölle, johon Vilokin pääsi muiden ”koppilaisten” kanssa tutustumaan.
– Kun palasimme takaisin omaan konttoriimme, toimistopäällikkömme totesi, että ”jaahas, nyt tultiin takaisin matalaan majaan”, Vilo kertoo.
Karin suunnittelemassa 3 600 kuutiometrin pankkitalossa oli korkea pankkisali, alakerrassa henkilökunnan tilat keittiöineen ja yläkerrassa johtajan ja talonmiehen asunnot.
– Pankin puolesta meillä oli oma keittiöemäntä, Toini Taskinen, joka käytti kermaa, voita ja sokeria runsaalla kädellä. Joka aamu alakerrassa odotti varsinainen pitopöytä, kun menimme aamiaiselle. Myös lounaat olivat runsaat, ja illallakin sai vielä ruokaa keittiöstä.
Kun Vilo aloitteli pankkiuraansa, kaikki miespuoliset virkailijat käyttivät tummaa pukua, valkoista paitaa ja solmiota. Työkavereitakin aluksi teititeltiin, ennen kuin päästiin tekemään sinunkaupat, ja pankinjohtaja oli iso herra.
1960-luvulla kauppatorin KOP:ia johti Eero Ignatius. Koulutukseltaan varatuomari halusi, että häntä puhutellaan johtajan sijaan ”tuomariksi”.
– Useinkaan päivisin kello 14 jälkeen tuomari ei ollut enää tavattavissa, vaan hänet saattoi löytää kauppaseurasta. Se oli tuon ajan tapa, Pentti Vilo toteaa nauraen.
1980-luvulla, kun Vilo johti kauppatorin konttoria, KOP:n talon ulkonäöstä käytiin kiivasta keskustelua.
– Minä tein aloitteen siitä, että muutettaisiin ulkokuori paremmin Vanhaan Rauman sopivaksi. Siitä oli tehty jo suunnitelmatkin. 350 000 markalla oltaisiin julkisivuun tehty ruutuikkunat ja kiinnitetty lyhdyt seiniin. Muutakin ehostusta oli tarkoitus tehdä, ja pankki olisi maksanut koko homman. Museoväki kuitenkin vastusti sitä, joten uudistus jäi.
Vuonna 1986 konttoriin kuitenkin tehtiin iso remontti, missä yhteydessä muun muassa Kauppakadun puoleisen päätyikkunan tiikkisäleikkö purettiin pois.
– Komeat tiikkilaudat olivat vuosikausia varastossa, kunnes lahjoitin ne eräälle henkilölle, joka teki niistä taloonsa komeat sisäportaat.
Nykyäään Pentti Vilo on mielissään siitä, ettei torin ”koppia” koskaan muutettu.
– Se pitäisi ehdottomasti suojella tuollaisena kuin se on! Eero O. Karin suunnittelema seurakunnan virastotalokin on hyvä esimerkki siitä, miten rakennus päivitetään nykyaikaan hävittämättä kuitenkaan sen ajan arkkitehtuuria.
1973 valmistunut, nyt jo purettu Tarvontori oli KOP:n pääkonttorin sijaintipaikka vuosikymmeniä. Sitä rakennusta Vilo ei jää kaipaamaan.
– Olin monta vuotta sen kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja täytyy sanoa, että ongelmarakennus se oli. Kattoakin korjattiin moneen otteeseen.
Entisessä KOP:n torikonttorissa toimii nykyään Osteria da Filippo.
– Poikani Pekka laittoi minulle kerran viestiä, että hän istuu parhaillaan entisessä työhuoneessani ja syö pizzaa. Mikäs siinä, se sopii minulle ihan hyvin! Vilo nauraa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.