Syksy on parasta viherkasviaikaa - kesän vihreys jatkuu sisätiloissa

Muorinkukka on helppohoitoinen ja kiva kasvi, josta on paljon erilaisia värimuunnoksia. Kuva: Elina Helkelä

Kilpipiilea, hernevillakko, peikonlehti, rönsylilja, nukkumaija, muorinkukat, mehikasvit ja kaktukset.

Siinä muutamia tämän päivän trendikkäimpiä huonekasveja, joista kaiken kukkuraksi suurin osa on varsin helppohoitoisiakin.

– Elo-syyskuu on ehdottomasti parasta viherkasviaikaa. Ensimmäisten yöpakkasten saavuttua ihmiset haluavat ryhtyä ehostamaan taas sisätiloja. Viherkasvibuumia on kestänyt jo pari vuotta, ja mikä mukavinta, myös nuoret ovat innostuneet huonekasveista. Niitä ei pidetä enää mummojen harrastuksena, Viherkäisen yrittäjä Kirsi Sjöroos naurahtaa.

Myymäläpäällikkö Sanna Korpela Siemen-Florasta on iloinen siitä, että viherkasvit ovat jälleen löytäneet paikkansa suomalaisten kodeissa.

– Sisustuksessa oli pitkään vallalla trendi, jossa kaikki oli hyvin pelkistettyä ja seesteistä, eikä asunnoissa juuri näkynyt kasveja. Nyt viherkasveja myydään todella paljon, jopa keskellä kesää.

Kaktukset ovat pitäneet pintansa suosittuina kotikasveina myös pelkistetymmän sisustusbuumin ajan. Erimuotoiset ja -kokoiset kaktus- ja mehikasvit ovat helppohoitoisuudessaan vertaansa vailla.

Jotkut ovat kiikuttaneet kaktuksensa yhdessä muiden viherkasvien kanssa kesäksi pihalle tai parvekkeelle.

Se onkin järkevää, sillä ulkoilusta pitävät monet kasvit, myös kaktukset.

– Esimerkiksi syyskaktukset kukkivat paremmin, kun ne viedään kesällä ulos, Sjöroos toteaa.

Hernevillakko.

Viherkasveista on muutakin hyötyä, kuin esteettinen puoli. Niillä on selviä terveysvaikutuksia, koska ne esimerkiksi puhdistavat tehokkaasti epäpuhtauksia huoneilmasta.

– Rönsylilja on tässä mielessä ihan TOP 10-listan ykkönen. Se on kiva ja vaivaton kasvi, josta on monia eri värimuunnelmia. Nimensä mukaan se tekee rönsyjä, joista sitä on helppo jakaa, Korpela kertoo.

Muita hyviä ilmaa puhdistavia huonekasveja ovat muiden muassa viirivehka, aasinkorva, anopinkielet ja saniaiset. Korpela kuitenkin muistuttaa, että jotkin kasvit saattavat aiheuttaa ihmisille allergisia oireita.

– Jotkut sisältävät maitiaisnestettä ja joistakin, kuten esimerkiksi saniaisista, irtoaa itiöitä.

Huonekasvit istutetaan sellaisiin astioihin, jotka sopivat sisustukseen parhaiten. Ne voivat olla ruukkuja, amppeleita tai koreja. Näyttävimmän elementin viherkasveista saa, kun ne asettelee ryhmäksi.

Sanna Korpela neuvoo, että korkeisiin ja kapeisiin ruukkuihin voi istuttaa rönsyileviä kasveja ikään kuin putoukseksi, kunhan muistaa huolehtia salaojituksesta.

– Ruukun pohjalle voi panna ensin vaikka Leca-soraa, jonka päälle tulee varsinainen istutusmulta.

Kilpipiilea.

Viherkasveille vaihdetaan multa yleensä keväällä, mutta syksylläkin uutta multaa voi varovasti lisätä, mikäli ruukku tuntuu hyvin kevyeltä.

– Nyt syksyllä, talventuloa odotellessa, on tärkeintä sijoittaa kasvit mahdollisimman valoisaan paikkaan. Talvikaudella Suomessa ei missään ole liian valoisaa. Ellei luonnonvalo riitä, pitäisi hankkia kasvilamppu, Kirsi Sjöroos neuvoo.

Sjöroosin mukaan viherkasveja voi, ja kannattaa, lannoittaa ympäri vuoden, mutta talvella lannoitetta on syytä antaa harvemmin ja annostella sitä normaalia vähemmän.