Syvä huoli Otanlahdesta – uimakielto yhä voimassa

Rauman päättäjät vaativat, että jokainen kivi käännetään.

Rauman Otanlahden kehno vedenlaatu on haitannut rannan käyttöä pitkin kuluvaa kesää. Nyt myös kesälomilta palannut Rauman kaupunginhallitus on puuttunut Otanlahden tilanteeseen.

– Kaupunginhallitus otti arvioitavaksi, mitä ruvetaan tekemään, kun vuosittain on tullut huonoja tuloksia. Piikkejä on ja erityisesti suurten sateiden jälkeen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) toteaa.

Kaupunginhallitus käsitteli Otanlahtea alkuviikolla syyskauden ensimmäisen kokouksensa informaatio-osa. Aiheesti käytiin Leppikorven mukaan myös vilkas keskustelu.

– Kyllä tämä keskustelutti meitä paljon.

Erityisesti kaupunginhallitus toivoi, että hulevesien vaikutusta vedenlaatuun selvitetään entistä tarkemmin. Selvitettäväksi tulee muun muassa, miltä alueelta sade- ja valumavesiä Otanlahteen tulee ja löytyykö jostain esimerkiksi putkirikkoa.

Päätavoitteena on, että uimaveden laadun huonontuminen kyetään jatkossa estämään.

– Julkisia rantoja ei meillä liikaa ole, joten haaveena on, että Otanlahden pitää olla kunnossa koko kauden. Onni onnettomuudessa oli, että tänä kesänä maauimala saatiin avattua. Kyllä väki sinne rantaan vain haluaa pakkautua, koska palvelut ovat muuten kunnossa, Kalle Leppikorpi sanoo.

Otanlahden uimaranta luokiteltiin huonoon uimavesiluokkaan viime kesän jälkeen. Luokitus on tehty neljän edellisen uimakauden aikana otettujen näytteiden tulosten perusteella.

Rauman kaupungin terveysvalvonta ilmoitti jo uimakauden kynnyksellä toukokuussa, että se suosittelee välttämään uimista Otanlahden uimarannalla koko kesän ajan.

Vatsa- ja suolisto-oireista varoiteltiin jo tuolloin. Lopulta heinäkuun lopulla kaupungin ympäristöterveydenhuolto päätti kieltää kokonaan uimisen Otanlahden uimarannalla.

Uimakielto on tarkoitus pitää voimassa koko loppukesän ajan. Uimakiellon syynä on pitkäaikaisseurannassa todettu uimaveden huono laatu ja rannalta heinäkuussa otetuissa uimavesinäytteissä todetut bakteeripitoisuuksien toimenpiderajojen ylitykset.

Syytä huonoon laatuun on kaupungilla selvitetty yhdessä liikuntapalvelujen ja ympäristönsuojelun kanssa. Selvää syytä ei ole löydetty.

Turun yliopistossa opiskeleva Minna Kivimäki tekee parhaillaan pro gradu -tutkielmaa sateiden ja hulevesien vaikutuksesta Rauman uimarantojen veden laatuun.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut