Karkeakarvainen mäyräkoira Tarmo kuuluu taitavien metsästyskoirien sukuun. Sen Felix-isä on sekä Suomen että Pohjoismaiden mestari. Myös velipoika Kaapo on menestynyt arvokisoissa.
Raumalaisen Kimmo Vaarolan omistama karkeakarvainen mäyräkoira Tarmo voitti marraskuussa Raaseporissa suomenmestaruuden mäyräkoirien ajokokeessa.
Tarmo on metsästystä harrastavan Vaarolan ensimmäinen oma koira.
Metsälle mielellään lähtevä ”mäyris” on kotoisin Hämeenlinnasta, josta Vaarola sen kävi hakemassa juhannuksena nelisen vuotta sitten.
Koiran opettamisessa ajolle Vaarolaa auttoi uusikaupunkilainen Jari Lintula, jonka Felix-koira on voittanut sekä Suomen että Pohjoismaiden mestaruudet mäyräkoirien ajokokeessa.
Tarmon ominaisuudet ja taito periytyvätkin suoraan Felixiltä, joka on Tarmon isä. Myös Tarmon veli, Kaapo, on menestynyt SM-kisoissa sekä hakenut kokemusta pohjoismaisella tasolla.
Me kävimme jututtamassa suomenmestaria kotonaan Vanhassa Raumassa.
Tarmo, onnittelut
mahtavasta saavutuksesta! Miltä nyt tuntuu?
– Kiitos, onhan tämä nyt hienoa! Sain palkinnokseni raksuja ja manttelin, isäntä tähtäinkiikarin, eli hänkin hyötyi hiukan voitostani.
Ajokokeessa koirat ajavat joko valkohäntäpeuraa, metsäkaurista, rusakkoa, metsäjänistä tai kettua. Mitä tuomarit kokeessa arvostelevat?
– Koe-erissä arvostellaan esimerkiksi haku- ja ajominuutteja, haukun tehokkuutta ja kuuluvuutta, yöjälkityöskentelyä, yhteistyökykyä ja metsästysintoa. Näissä kaikissa osa-alueissa sain erinomaiset pisteet. Sain ajettavakseni peuran, ja kun maastokin oli hyvää, niin kaikki loksahti kohdilleen.
Kuulin, ettet suinkaan ihan
kylmiltään päätynyt
SM-kilpailuihin?
– En todellakaan! Ensin minun piti osallistua piirinmestaruuskisoihin, joihin valitaan 10 koiraa yleisten koetulosten perusteella. Niistä kisoista jatkoon pääsi kolme koiraa lännen lohkoon. Sen kilpailun kolme parasta pääsi sitten SM-kisoihin, joihin osallistui kaikkiaan 12 koiraa.
Miten treenaat ajamista?
– Käyn isäntäni kanssa metsällä noin pari kertaa viikossa. Liikaa ei saa treenata, jotteivät paikat mene rikki ja homma ala tuntua ikävältä. Sopiva määrä työntekoa ja lepoa, se on parasta.
Eikö metsässä eläimen
perässä juokseminen ole
vaarallista?
– Kaulassani on GPS-panta, jotta ihmiset tietävät, missä liikun. Ajoon liittyy aina riskejä, kun pitää ylittää teitä ja ojia. Myös heikot jäät ovat vaaranpaikkoja.
– Viime talvena putosinkin jäihin kesken peura-ajon, mutta onneksi pääsin ylös ihan omin voimin. Susia ei vielä ole eteeni sattunut.
Kerro arkielämästäsi
– Tykkään asua Vanhassa Raumassa. Onneksi minulla on riittävästi palvelusväkeä, eli isännän lisäksi Tuure ja Venni, jotka lenkittävät ja ruokkivat minua. Tosin, jos on vähänkin ikävä keli, en mielelläni lähde ulos, vaan loikoilen pönttöuunin lämmössä. Herkkuruokaani on peuran perkuujätteistä tehty jauheliha, myös vasta kaadetun eläimen sydän ja maksa maistuvat. Yöt nukun sängyssä, johon isäntäkin on vielä toistaiseksi saanut luvan tulla.
Minkälainen tyyppi olet
omasta mielestäsi?
– Olen lempeä, huumorintajuinen ja ihmisystävällinen laiskottelija, mutta tarpeen vaatiessa minusta löytyy tehoja vaikka mihin. Minulla on kova metsästysinto, ja isäntä kehuu minua työteliääksi duunariksi.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
– Tähtään seuraavaksi varmaan PM-kisoihin. Niistä ylemmäksi ei enää pääse. Ja mitä henkilökohtaisuuksiin tulee, niin voin kertoa, että minulla on tyttöystäväkin jo valmiiksi katsottuna. Hän on eräs Lola!
Taitavat lemmikit -juttusarjassa esittelemme erityisen eteviä tai muuten vain fiksuja eläimiä. Onko sinun lemmikilläsi joitain erityisiä taitoja tai tapoja? Kerro niistä meille tai ilmianna jonkun muun eläin: elina.helkela@lansi-suomi.fi.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.