Talviuinti jatkuu Kisarannassa

Sopimuksen myötä vuokra nousi merkittävästi.

| Päivitetty

Rauman kaupunki ja Rauman Talviuimarit ry ovat päässeet sopimukseen Kisarannan käytöstä.

Vielä keväällä näytti siltä, että kaupunki saattaisi purkaa koko rakennuksen. Nyt lisäajasta on saatu sovittua kahden vuoden vuokrasopimuksella. Tehty sopimus turvaa tilan yhdistyksen sauna- ja uintikäyttöön. Sopimus jatkuu kahden vuoden jälkeen toistaiseksi. 

Sopimuksen mukaan rakennusten ja piharakenteiden kunnossapitovastuu jakautuu investointeihin ja kunnossapitokorjauksiin. Peruskorjauksia ei tehdä, ellei asiasta erikseen sovita.

– Sen sijaan kunnossapitokorjauksia tullaan tekemään tarvittaessa pienissä erissä. Talviuimarit vastaa myös tilojen siivouksesta, kertoo Talviuimareiden puheenjohtaja Tapio Ailasmaa.

– Meillä on aktiivinen jäsenistö, jonka avulla saunan talkootyöt ovat aina hoituneet hyvin.

Rauman Talviuimarit maksaa Kisarannasta kaupungille perusvuokraa. Vuokra on kuitenkin Ailasmaan mukaan huomattavasti korkeampi kuin aikaisemmin.

– Meidän jäsenmaksua, joka on ollut vuodesta 2002 sama, on nyt pakko korottaa. Saunomisen kertamaksu on puolestaan 3 euroa. Kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita uimaan.

Kisarannan saunan aukioloajat: su klo 9–12, ti ja to klo 15–21.

Päivitetty 13.1. klo 12.36 sopimuksen keston osalta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut