Tämän takia golfkentällä hiihtäjien on tärkeää pysyä oikealla ladulla – yhdetkin suksien tai kävelyn jäljet voivat aiheuttaa tuhoa

Kaikki suomalaiset golfkentät eivät salli hiihtämistä alueellaan, mutta Rauma Golf on halunnut antaa tiluksensa talvikuntoilijoiden käyttöön.

| Päivitetty

Golfkausi Pomppusissa on päättynyt jo hyvän aikaa sitten, mutta liikunta ei ole loppunut lumipeitteen koristamalla golfkentällä. Kaikki suomalaiset golfkentät eivät salli hiihtämistä alueellaan, mutta Rauma Golf on halunnut antaa tiluksensa talvikuntoilijoiden käyttöön.

Ladut kentälle tekevät yhteistyössä Rauman Latu ja kaupungin liikuntatoimi. Hiihdon ystäviä on kuitenkin sosiaalisessa mediassa ihmetyttänyt muun muassa, miksi ladut kulkevat vain tietyillä alueilla kenttää ja miksi niitä ei ole tehty latukoneella.

– Olemme todenneet, että kun on sellaiset olosuhteet, haluamme antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden hiihtämiseen. Edellytys on kuitenkin se, että golfkentän kunto säilyy hyvänä. Golfkenttähän on tasaisen pohjan ansiosta oivallinen paikka hiihtoladulle, mutta siihen liittyvät myös omat riskinsä, Rauma Golfin kenttämestari Jussi Renko kertoo.

Kun lämpötilat liikkuvat nollan molemmin puolin, tiivistynyt lumi tuottaa heinän pintaan enemmän kosteutta kuin koskematon lumi. Pakkasjaksolla kosteudesta syntyy jäätä, joka muodostaa kentän pinnalle läpäisemättömän kerroksen. Tämä niin sanottu jääpolte tappaa heinän ja on pahin asia kentän talvehtimisen kannalta.

– Tästä syystä on tärkeää hiihtää ainoastaan moottorikelkalla tehtyä latua pitkin. Moottorikelkka on ainut vaihtoehto ladun tekemiseen, koska paikoin tilaa ladulle on vain vähän käytössä ja näin latukoneella sen tekeminen ei onnistu. Koillisväylän itäpuolella hiihtäminen on kielletty alueella tehtävien töiden vuoksi, haluamme taata turvallisen ympäristön hiihtämiseen, Renko selittää.

Väärillä alueilla liikkuminen kentällä siis tamppaa lunta ja saattaa näin tuhota nurmen.

– Siihen voi riittää yhdet suksen jäljet tai sekin, että on vain oltu kävelemässä kentällä. Vuosien varrella on todettu, että näin ne jäljet ja jääpolte syntyvät helpommin. Jälkien korjaaminen tuottaa paljon ylimääräistä työtä ja siltikin ne tahtovat näkyä pitkälle kesään, Renko toteaa.

Sinänsä sopivan reilu lumikerros on hyvä asia paitsi hiihtäjille myös kentän talvehtimiselle. Paksu lumipeite suojaa nurmea kovilta pakkasilta, mutta liika lumi voi taas aiheuttaa homeriskin keväällä.

– Se taas ei ole hyvä, että on tulossa taas leudompia kelejä. Jos vesi painuu pikkuhiljaa lumen läpi ja siitä muodostuu jäätä, joudumme mahdollisesti auraamaan griinit puhtaaksi tai mekaanisesti rikkomaan jään.

Renko haluaa muistuttaa, että myöhemmin keväällä ulkopuolinen urakoitsija tekee kentän väylille hiekoituksen, joka saattaa herättää ihmisten huomion. Väyläalueille levitetään 400 tonnia hiekkaa, joten avuksi tarvitaan isoja koneita.

– Hiekoitusta kentällä tehdään, että saadaan heinän kasvukerros pysymään oikeassa koostumuksessa. Yritämme ajoittaa sen mahdollisimman lähelle lumien sulamista, optimi olisi maaliskuun puolivälissä tai lopussa. Talvet eteläisessä Suomessa ovat kuitenkin niin epävakaita, joten voi olla, että joudumme toimimaan aikaisemmin, Renko kertoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut