Tämän vuoden Lukon joulukalenterin kuvittaja Hanna Vahander loi satuhahmon: Vanhan Rauman tonttu

Hannan jouluiset tonttutarinat ja tunnelmalliset maalaukset ilahduttavat joulukuussa Raumalaisen lukijoita.

| Päivitetty

Itseoppinut kuvittaja ja kirjoittaja Hanna Vahander työskentelee pääasiassa iltaisin, kun kahdet kaksoset 5-vuotiaat Eino ja Joel sekä 1-vuotiaat Nooa ja Enni ovat menneet nukkumaan. Etualalla alkuperäinen maalaus Vahanderin kuvasta, josta painettiin tämän vuoden Lukon joulukalenteri. Kuvat: Juha Sinisalo

Vanha Rauma kapeine mukulakivikatuineen ja vanhoine puutaloineen saa mielikuvituksen laukkaamaan. Etenkin, jos on koko ikänsä tottunut sepittämään tarinoita ja kuvittamaankin niitä. Näin on käynyt raumalaiselle Hanna Vahanderille, joka on luonut satuhahmon: Vanhan Rauman tonttu.

– Toissakesänä, kun kiertelin Pitsiviikolla Vanhan Rauman avoimilla pihoilla, tutkin rakennusten nurkkia ja pihojen kätköjä. Ajattelin, että jos jossain asuu tonttu, niin ainakin Vanhassa Raumassa! Vahander naurahtaa.

Tonttutarinat alkoivat kehittyä Vahanderin mielessä, ja kynän lisäksi hän tarttui vesivärisiveltimeen.

Joulukuun 2. päivä Raumalaisessa julkaistaankin ensimmäinen osa Vahanderin kirjoittamasta ja kuvittamasta neliosaisesta Vanhan Rauman tonttu -sarjasta. Siitä eteenpäin Vanhan Rauman tonttu seikkailee Raumalaisessa joka keskiviikko aina jouluun asti.

Hanna Vahanderin mukaan Vanhan Rauman tonttu on ”yleensä” hyväntahtoinen, hieman ujo ja yksikseen viihtyvä. Hänestä voi nähdä vilauksen iltaisin, kun keskustan liikkeet ovat sulkeneet ovensa ja Vanha Rauma hiljentynyt. Piirros: Hanna Vahander

Piirtäminen, maalaaminen ja kirjoittaminen ovat olleet Vanhanderille aina mieluista puuhaa.

– Alakouluiässä jo päätin, että jonakin päivänä minusta tulee lastenkirjailija, ja siitä haaveilen edelleenkin, hän hymyilee.

Ainekset Vahanderin ensimmäiseen satukirjaan ovat jo olemassa, ja saattaa olla, että ensi syksynä Vahander julkaisee tonttutarinoita sisältävän esikoisteoksensa.

Hän kertoo olevansa itseoppinut, lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa lasten ja nuorten kuvataidekoulussa.

Tontut, muutkin kuin jouluiset hiippalakkipäiset satuhahmot, ovat aina kiehtoneet Vahanderia.

– Haluan tuoda esille suomalaista vanhaa tonttuperinnettä ja muistuttaa, että kaikki tontut eivät suinkaan ole joulutonttuja.

Ikään kuin vakuudeksi Vahander näyttää valmistamiaan hiippalakkipäisiä koristetonttuja, joiden asusteiden värit ovat kaikkea muuta kuin joulupunaista.

Vahander perusti hiljakkoin Mantelisydän-toiminimen, jonka kautta hän ryhtyy myymään esimerkiksi valmistamiaan koristetonttuja.

Koristeeksi ja viinipullon korkin päällysteeksi tarkoitetut tontut hän on valmistanut varastoon – ja kunhan tuotteita on riittävästi valmiina, Vahander voi ryhtyä myymään niitä hiljakkoin perustamansa Mantelisydän-toiminimen kautta.

Jo nyt Instagramissa voi käydä ihailemassa kuvia maalauksista ja tonttukoristeista, joita hän on julkaissut Mantelisydän-tilillä.

Pääasiassa vesiväreillä maalaava Vahander hakee innoitusta tonttutarinoihinsa etenkin Vanhasta Raumasta.

– Jotkut maalauksistani ovat tarkkoja kuvauksia jostain tietystä Vanhan Rauman miljööstä, mutta joissakin olen vähän sekoittanut tuttuja kohteita.

Vahanderin ystävät ja lähipiiri tietävät Vahanderin kirjoittajan- ja kuvittajantaidot, ja siksi moni onkin kehottanut häntä tuomaan teoksiaan yleisesti nähtäville.

– Olen sen verran ujo ja hiljainen, etten ole ennen rohjennut. Viime kesänä sain kuitenkin jonkun vimman ja tarjosin kuviani joulukorttien valmistajalle. Eräs tuttavani myös totesi, että paikallinen maalaus voisi sopia Lukon joulukalenterin kuvaksi. Niinpä sitten lähetin heille kuviani, joista yksi valittiin joulukalenteriin.

Vuoden kuluttua syksyllä Hanna Vahanderin Mantelisydämestä voinee ostaa myös joulukortteja, joissa hiippailee Vanhan Rauman oma tonttu.

Hanna Vahanderin Vanhan Rauman tonttu -tarinat ja kuvat Raumalaisessa 2.12., 9.12., 16.12. ja 23.12.2020.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut