Perttu Mäkelä poraa vielä kuulapelinsä kuoppia syvemmiksi. Sulo Roposen peli on jo täysin valmis.
Karin koulun teknisen työn luokassa on rauhallinen tunnelma. Opettaja Arto Impiö antaa 4B-luokan oppilaille ohjeita uudesta työstä, jota he alkavat seuraavaksi valmistaa.
– Tarkoitus on tehdä vanerista joko avain- tai vaatenaulakko. Saatte suunnitella sen itse, mutta katsotaan ensin netistä, minkälaisia malleja sieltä löytyy.
Neljännellä luokalla omat tietokoneläppärit saaneet oppilaat tutkivat netistä löytyviä naulakkokuvia ja niiden innoittamina alkavat suunnitella omia toteutuksiaan.
Nykyään koulumaailmassa puhutaan pehmeistä ja kovista käsitöistä, joita entisaikoina oli tapana kutsua kässä- ja puutyötunneiksi.
Omat ryhmät muodostetaan kolmannella luokalla jakamalla luokka siten, että puolet oppilaista aloittaa pehmeissä eli tekstiilitöissä ja puolet teknisissä, kovissa töissä.
Jossain vaiheessa oppilaat vaihtavat ryhmiä.
– Esimerkiksi viime vuonna oppilaat tekivät nukkekodin, johon he sitten valmistivat kaikki tekstiilit, Impiö selvittää.
Perttu Mäkelä hakee kaapista suojalasit ja porakoneen, sillä hänen täytyy vielä vähän viimeistellä valmistamaansa kuulapeliä.
Pertun kaveri Sulo Roponen on pelinsä saanut jo täysin valmiiksi.
– Ensin sahasimme pohjan, joka maalattiin. Sitten siihen liimattiin ja naulattiin reunat ja kuulakujat sekä porattiin kuoppia.
Konesahan käyttö ei kumpaakaan nuorta miestä pelota.
Sulo kertoo nikkaroivansa kotona aina välillä ”jos on tylsää”. Neuvoja hän kysyy isältään.
– Mä just autoin iskää, kun tehtiin koiralle porttia. Se on vielä vähän vaiheessa, Perttu huomauttaa.
Pojat eivät ainakaan vielä tässä vaiheessa haaveile rakentajan ammatista, mutta vapaa-ajallaan he aikovat ”varmaankin” jotain nikkaroida.
Arto Impiö kertoo saavansa ideat oppilaiden töihin oman kiinnostuksensa kautta.
– Pyrin siihen, että työt olisivat mahdollisimman mielenkiintoisia ja sellaisia, että ne innostaisivat ja rohkaisisivat oppilaita tekemään. Tärkeintä on uskaltaa ryhtyä tekemään, sitä haluan korostaa.
Oppilaiden hienomotoriikka, materiaalin työstämisen taito ja työkalujen käytön hallinta vaihtelevat Impiön mukaan suuresti.
– On oppilaita, jotka ovat todella hyviä tekijöitä, kun he ovat jo pienestä pitäen saaneet kotonaan tai isovanhempiensa luona tehdä monenlaista. Toisaalta, yhä enemmän ja enemmän on lapsia, jotka eivät ole tehneet mitään. Heitä pitää sitten tsempata ja auttaa.
Ainakaan 4B-luokan tyttökolmikko Rauha Peltonen, Elsa Salonen ja Nita Saramo eivät lisätsemppiä tarvitse. Heillä on sananmukaisesti ”homma hanskassa”.
– Me tehtiin pikapikaa kuulapeli valmiiksi, joten välityönä Arto antoi meille tehtäväksi leivänpaahdinpihdit, Nita kertoo.
Hän on tottunut tekemään töitä käsillään, sillä aina kesäisin hän nikkaroi vaarinsa kanssa. Viimeksi yhteistyönä valmistui tasapainolautoja.
Myös Elsa rakentelee kaikenlaista isänsä kanssa.
– Rakentelu on iskän paras harrastus!
Mutta miten hyvin tytöt tunnistavat perinteisiä käsityökaluja?
– Suorakulma, viila ja höylä, Elsa ilmoittaa saman tien.
Hän osaa nimetä pienen mietiskelyn jälkeen myös jakoavaimen ja vatupassin.
Lehtisahan Nita tietää olevan ”jonkinlainen saha”.
– Kai sillä voi sahata metalliakin, hän pohtii.
Ainoastaan työntömitta on tytöille arvoitus.
– Se on joku eläin, joka aukoo suutaan! Elsa huudahtaa.
– Dinosaurus! Nita keksii.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.