Tarkkaile kuuta – onnistu puutarhanhoidossa

Maailman kansat ja kulttuurit ovat osanneet hyödyntää kuukalenteria arjen askareissaan.

| Päivitetty

Milloin on hyvä ajankohta maanmuokkaukseen tai puiden ja marjapensaiden leikkaukseen? Koska kannattaa istuttaa taimet tai panna perunat maahan?

Milloin on hyvä aika tehdä vihdat talven varalle pakkaseen? Miksi routakuopan paikkaaminen epäonnistui taas?

Perimätietotutkija Anne Pöyhösen mukaan näihinkin arkisiin kevät- ja kesätöihin olisi hyvä kysyä neuvoa kuulta.

Toisin sanoen tarkastaa kuukalenterista, onko kyseessä laskeva kuu eli alakuu (vähenevä kuu) tai nouseva kuu eli yläkuu (kasvava kuu).

– Jos oikein yksinkertaisesti kiteyttäisi, niin vähenevällä kuulla kannattaa istuttaa sellaiset kasvit, joiden maanalaisen kasvuston halutaan kasvavan mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkiksi perunat pannaan maahan vähenevän kuun aikana. Jos taas haluaa, että kasvien ylöspäin kasvavat osat eli varret, lehdet ja kukat ovat vihantia ja elinvoimaisia, niin ne kannattaa istuttaa kasvavalla kuulla.

”Kasvihuoneessa kasvanut” Pöyhönen on ollut kiinnostunut kasveista koko ikänsä. Hänen vanhempansa pitivät menestyvää kauppapuutarhaa Eurajoella.

Lapsena Annella oli oma leikkikasvihuone, jossa hän oppi kasvattamaan kukkia ja vihanneksia siemenestä.

– Teini-ikäisenä havahduin siihen, että jotkut kasveistani kasvoivat eri päivinä eri tavalla. Ajattelin, että siihen täytyy olla joku luonnon aiheuttama syy. Kun sitten myöhemmin asuin Englannissa, huomasin, että siellä monet ihmiset tekevät töitä kuukalenterin mukaan esimerkiksi maanviljelyssä ja puutarhanhoidossa. Kuuhun liittyvä perimätieto on edelleen vahvaa Englannissa, Saksassa, Itävallassa ja Virossa, kun taas meillä siitä ei puhuttu vuosikymmeniin.

Suomeen palattuaan Pöyhönen meni Suomen kansanperinnearkistoon ja löysi sieltä erittäin laajan aihetta käsittelevän aineiston.

– Kukaan ei ollut koskenut siihen. Valtava aineisto oli arkistossa hujan hajan. Niinpä päätin palauttaa suomalaisen kuuperimätiedon takaisin, ja kirjoitin aiheesta kirjan.

Anne Pöyhösen kirjoittama ja kustantama Yläkuu ja alakuu – ajoituksen taíto suomalaisessa kansanperinteessä -kirja käsittelee vanhaan kansanperinteeseemme kuuluvaa käsitystä kuun vaikutuksesta eri töiden tekemisen ajankohtaan.

Entisaikojen suomalaiset tiesivät, että nousevan kuun eli kasvavan kuun aikana moni työ tuotti paljon paremman tuloksen kuin laskevan eli vähenevän kuun aikaan. Tästä on peräisin sananlaskummekin: ”Odottaa kuin kuuta nousevaa”.

Pöyhönen on yli 10 vuoden ajan käynyt puhumassa eri tilaisuuksissa kuun vaikutuksesta puutarhaan, maatalouteen ja ihmisten terveyteen.

Parhaillaan hän kirjoittaa toista kirjaansa, jossa hän opastaa ihmisiä tarkkailemaan luonnon yksityiskohdista, millaista säätä on odotettavissa.

Pöyhösen mukaan kuunkiertoon liittyy myös ilmasähkökenttä, joka vaikuttaa paitsi kasvien kasvuun, myös ihmisten hyvinvointiin.

– Alakuun aikaan, luodetuulella, polttopuut kuivuvat liian nopeasti, iho ahavoituu ja ihmiset ovat pahalla tuulella. Kevätahavaksi kutsuttu ”kuiva aika” onkin sähköiseltä varaukseltaan erilainen kuin etelä/lounaistuulen ja yläkuun aikaansaama ”tuore aika”.

Viime viikolla täysikuu näkyi taivaalla pitkäperjantaina.

Nyt, aina toukokuun 4. päivään saakka, elämme laskevan kuun, alakuun eli vähenevän kuun aikaa.

– Toivottavasti kukaan ei leikannut hedelmäpuita tai marjapensaita yläkuun aikana. Kaksi viikkoa yläkuuta on nimittäin erittäin huono ajankohta puiden kaatoon ja pensaiden ja puiden leikkaamiseen. Leikatut puut ja pensaat vuotavat mahlaa, ja leikkauskohtaan voi pesiytyä bakteereja. Lisäksi yläkuulla leikattaessa puu kasvattaa pystyyn töröttäviä vesioksia.

Yläkuu oli kuitenkin erittäin suotuisaa aikaa uuden kylvämiseen kasvihuoneissa tai kotona sisätiloissa.

– Yläkuun aikana ei kannata täytellä routakuoppia, sillä ne eivät pysy kiinni. Se työ kannattaa tehdä alakuulla.

Tällä viikolla on siis jo vähenevän eli laskevan kuun aika, ja Anne Pöyhönen neuvoo, että omenapuita ja marjapensaita voi nyt ruveta leikkaamaan ”almanakan mustaan palloon asti.

Maatakin voi kääntää ja perata rikkakasvit.

– Toukokuun 4. päivään mennessä kannattaa tehdä kaikki maanmuokkaus ja -parannustyöt ja valmistella maa uutta kasvukautta varten. Nyt on myös erittäin hyvä aika istuttaa perunat kasvihuoneeseen, kunhan tekee sen ennen viikkoja 19 ja 20.

Sitä vastoin ennen toukokuun 6. päivää ei ole syytä istuttaa perennoja tai pensaita tai esimerkiksi vaihtaa multaa viherkasveille.

Pöyhösen kokoamasta Wanhan ajan kuukalenterista itse kukin voi katsoa, milloin on otollinen aika tehdä ajankohtaiset työt kotona tai puutarhassa.

Almanakan merkit

  • Musta pallo eli musta kuu on uudenkuun päivä. Siitä kuu alkaa kasvamaan, eli alkaa nouseva kuu, ”yläkuu”.

  • Valkoinen pallo eli täysikuu, josta kuu alkaa vähenemään, eli alkaa laskeva kuu, ”alakuu”.

  • Ympyrä, jossa oikea puoli on valkoinen, vasen puoli musta, on kasvava puolikuu. Yläkuun eli nousevan kuun puoliväli.

  • Ympyrä, jossa vasen puoli on valkoinen, oikea puoli musta, on vähenevä puolikuu. Alakuun eli laskevan kuun puoliväli.

  • Nouseva kuu nostaa kasvun ylöspäin, laskeva kasvattaa juurta.

  • Lähde: Ylakuu.com

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut