”Tästä et pienellä kakulla selviä!” - Jarin työpaikalla juhlistettiin Vuoden raumalainen -titteliä

Kakkua ”vinkuneet” työkaverit saivat tahtonsa läpi. Vuoden raumalaiseksi julistettu Jari Mäkilä toi täytekakun työpaikkansa kahvihuoneeseen. Torstaina hänelle ojennettiin myös kunniakirja ja kukat. Kuvat: Pekka Lehmuskallio

Rauman seudun päivystyksen kahvihuoneen pöydällä oli torstaina muhkea täytekakku.
Sen oli tuonut Vuoden raumalaiseksi valittu lääkäri Jari Mäkilä, työkavereidensa ”käskystä”.

– Meillä on sellainen sääntö, että aina kun jonkun naama näkyy lehdessä, töissä pitää tarjota kakkua. Voittouutisen jälkeen eräät tietyt työkaverit pitivät huolen siitä, että varmasti muistan ostaa kakun. Pidin heitä kuitenkin päivän jännityksessä antaen heidän vinkua kakkua, ennen kuin toin sen tänne, Jari nauraa.

Torstaina Vuoden raumalainen 2016 -kunniakirjan ja kukkakimpun vastaanottaneen Mäkilän ”puhelin on huutanut” viime päivät.

Monet ihmiset ovat soittaneet ja lähettäneet onnittelutekstejä voittajalle.

Myös sosiaalisen median kautta Mäkilä on saanut lukuisia onnitteluja niin Raumalaisen lukijoilta, ystäviltä, entisiltä ja nykyisiltä potilailta kuin työkavereiltakin.

– Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille ja onnitelleille. Tämä oli iloinen yllätys.

Jari kertoo, että hänen kotiväkensä suhtautui Vuoden raumalainen -voittoon hiukan ristiriitaisesti.

– Vaimo oli aidon yllättynyt, kun taas kolmesta lapsestamme teini-iässä oleva ei reagoinut asiaan mitenkään.

Jari Mäkilä kertoo, että hänen terveydenhuoltoalalla työskentelevä vaimonsa osallistui ”pyyteettömästi” miehensä vaalityöhön sijoittelemalla aiheen mukaisia kumihanskoja eri paikkoihin.

Tittelin voittaminen ei Jarin mukaan muuta hänen elämäänsä tai työntekoaan millään tavalla.

– Ounastelen kuitenkin, että Herrasmiesklubissa saatetaan palata aiheeseen vielä useaan otteeseen. Kyseinen klubi sai alkunsa 1994, kun Uotilanrinteen lukiota käyneet kaverukset päättivät tavata toisensa joka vuosi.

– Näin onkin tapahtunut, sillä olemme koolla vähintään kerran vuodessa, Jari Mäkilä toteaa.