Timo tuntee Rauman seudun kauppojen kellarit ja varastot

Tahkoniemen työhön on jo pitkään kuulunut panimotuotteiden esillepano myymälöihin. Kuva: Pekka Lehmuskallio

13. kesäkuuta vuonna 1972 kodisjokilaisen Timo Tahkoniemen ”maailma alkoi”.

Silloin hänet palkattiin Porin Oluen Rauman-myyntikonttoriin juomakuskin apupojaksi.

– Konttorin pomo oli sukulaismies, joka kysyi, kiinnostaisiko minua kesätyö Raumalla. No, kiinnosti tietenkin. Kotiväki ei oikein tykännyt asiasta, koska minua olisi tarvittu kesäksi töihin omalle kotitilalle, Timo Tahkoniemi naurahtaa.

Kaupungin valot kuitenkin vetivät puoleensa, ja niin Timo ajeli päivittäin mopollaan Kodisjoelta Kairakadulle juomatehtaan varastolle.

Siitä lähtien Timo Tahkoniemi on tunnustanut Sinebrychoffin värejä, vaikka juomatehtaan omistajat ovat vuosien saatossa vaihtuneetkin.

Porin Olut siirtyi Sinebrychoffin haltuun vuonna 1972, ja Sinebrychoff puolestaan myytiin Carlsbergille 1999.

Maaliskuun 1. päivä eläkeläiseksi ryhtyvä Tahkoniemi on tällä hetkellä Sinebrychoffin palveluksessa oleva kaikkein vanhin yhtäjaksoisesti yhtiössä ollut työntekijä.

– Laskin, että ainakin kymmenet yt:t ovat takana, ja tässä ollaan edelleen. Ei tällaisia 47 vuoden työrupeamia enää missään firmassa tulekaan, hän pohtii.

Ensimmäisen oman kuorma-autonsa ”Koffin” juomakuljetuksia varten Tahkoniemi osti 19-vuotiaana heti armeijasta päästyään.

– Rauman-konttorissa oli tuolloin 6–7 jakoautoa, jotka liikkuivat Rauma–Uusikaupunki–Laitila–Eura–Eurajoki-akselilla. Autoilijat olivat ”diilereitä”, eli myimme juomia suoraan autosta kaupoille ja ravintoloille. Se oli simppeliä tohua; me myimme juomia, esittelimme uutuuksia ja kannoimme tuotteet kauppaan. Yhtiö hoiti laskutuspuolen, hän kertoo.

Timolle johkaantui Raumalla suurimmat asiakkaat. Hän muun muassa toimitti perille Alkon tekemät tilaukset.

– Työ oli aika fyysistä, sillä juomat olivat lasipulloissa koreissa. Niitä kanneltiin jos jonkinmoisiin kellareihin ja varastoihin. Maailma on muuttunut; nykyään tavara on pyörien päällä, hän huokaisee.

Myös tuotevalikoima on laajentunut Timon 47-vuotisen uran aikana.

– 1970-luvulla valikoimassa oli pääpiirteissään vain Jaffaa, vissyä ja kahta merkkiä olutta. Nyt tuotteita on ainakin 150, ja uutuuksia lanseerataan pari kertaa vuodessa.

Timo Tahkoniemi (vas.) ja Jussi Isaksson virtaviivaisina sävy sävyyn -verkkareissaan. Kuva: Timo Tahkoniemen albumi

Juomakuljetuksissa Tahkoniemen auto kurvasi usein pikkukauppojenkin pihaan, joita Rauman seudulla oli useita, kyläkaupat mukaan lukien.

– Kerran Kodisjoen kyläkaupassa oli päässyt kalja loppumaan. Olin juuri viemässä täydennyslastia paikalle, kun kylätiellä vastaan ajeli eräs mopomies. Hän heitti u-käännöksen ja seurasi autoani kauppaan. Hän nuhteli minua sanoen, että olen myöhässä. Hän oli kuulemma odotellut minua ”jo yli tunnin”, Timo nauraa.

Moni janoinen yritti hänen mukaansa ostaa juomia suoraan autosta, mutta se oli tietenkin kiellettyä.

– Kyllähän juomia varastettiinkin. Siihen tarjoutui tilaisuus, kun vein lastia kauppaan, ja auton ovet olivat auki. Eipä niiden näpistelijöiden perään koskaan kannattanut lähteä juoksemaan.

Sinebrychoff lopetti Rauman-konttorinsa vuonna 1990. Se merkitsi Tahkoniemen autoilijan uran päätöstä.

– Minun oli mahdotonta jatkaa autoilijana, sillä minun olisi pitänyt ostaa isompi auto. Onneksi töitä on kuitenkin yhtiössä riittänyt.

Tahkoniemi on nykyään myyntimies, joka huolehtii asiakkaiden tilauksista ja juomien esillepanosta myymälöissä.
Tilausten toimitusrytmi on 48 tuntia, ja kaikki toimii nyt sähköisesti.

– Hoidan asiakastilauksia pääosin iPadilla. Joskus koko järjestelmä kaatuu, ja sitten pitää ottaa yhteyttä it-tukeen, joka sijaitsee Intiassa. Siellä minulla on tukihenkilö, jonka puheesta en useinkaan saa mitään selvää. Hän kysyy aina, että ”Timo, is everything ok?” johon minä vastaan, että juu, kaikki on okei!

Timo Tahkoniemellä riittäisi hänen työvuosistaan montakin juttua.

– Juu, niitä kyllä piisaa, mutta ei tässä kaikkea voi kertoa, hän nauraa.

Timo Tahkoniemi ei oikein tahdo ymmärtää, että maaliskuun 1. päivä hän on eläkeläinen. Maanviljelyä ”harrastava” Tahkoniemi aikoo korjauttaa vielä polvensa, jotta hän pääsee eläkepäivinään pelaamaan veteraanikiekkoa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

RMJ:n tulon Tahkoniemi muistaa erityisesti siitä, että hänen oli ensi alkuun kova työ vakuuttaa paikalliset kauppiaat siitä, että ”tänne tulee juhannukseksi 100 000 potentiaalista juoppoa”.

– Ensimmäisenä festarivuonna mentiin ihan mututuntumalla. Ison raumalaisen tavaratalon johtajalle vinkkasin, että nyt kannattaa tilata rekkalastillinen juomaa, jonka hän sitten tilasikin. Silloisen Otan Salen päällikköä kehotin tekemään hyllyihin tilaa juomille, koska festariväki ei tule ostamaan Anni-Helenan vehnäjauhoja eikä koiran puruluita.

Kauppa täytettiin Timon vinkistä ääriään myöten panimotuotteilla ja makkaralla. Varastotilaa hankittiin lisää viereisen kerrostalon autotallista.

Koko ikänsä jääkiekkoa harrastanut Timo Tahkoniemi pelasi pari kautta (1976–1978) SM-liigassakin Lukon paidassa.
Urheilu onkin ollut hänen elämässään aina isossa roolissa. Nyt, jo lähes eläkeläisenäkin, hän on pelannut ”veteraanihokia”.

– Polveen pitäisi kyllä saada uudet nivelet. Sitten taas sujuisi kiekkokin paremmin. Harrastan myös maanviljelyä, jolle pitäisi pian jäädä enemmän aikaa.

Timo Tahkoniemi myöntää, että hänen on vaikea ymmärtää eläkkeelle jäämistään.

– Monta vaihetta olen nähnyt tässä yhtiössä, ja voi olla, että ikäväkin tulee kaikkia niitä ihmisiä, jotka olen vuosikymmenten aikana oppinut tuntemaan. Minulla on aika monta moi-tuttua täällä länsirannikolla. Tosin monet tutut tulevat nykyään vastaan jo rollaattoreilla ja kysyvät, että ”es kai sää ny enää näit hommii tee?”.
 

Tahkoniemi vitsaili olevansa Coca-Colan pomo
Timo Tahkoniemi on ollut ”yhtiön mies” koko uransa ajan. Hän työskentelee maailman toiseksi suurimmassa juomajätissä kuin missä tahansa raumalaisessa pikkufirmassa.

Eräänä aamuna hänen iPadilleen oli jonkin tietoteknisen vian takia ilmestynyt amerikkalaisen kollegan asiakastilauspyynnöt.

– Meinasin tehdä pienen jäynän. Ajattelin laittaa isot jenkkimarketit tilaamaan kauheat määrät Cokista ja kaikkea muuta. Siinä olisi ollut pojalla vähän selvittämistä!

Islannissa käydessään hän tekeytyi Coca-Colan Euroopan-johtajaksi.

– Olimme vaimon kanssa lomamatkalla ja menimme yhteen markettiin. Siellä oli pari kaveria hyllyttämässä Cokista. Menin esittelemään itseni Euroopan-pomona ja näytin kännykästäni, minkälaisen asiakasesittelyständin olin suunnitellut. He halusivat samanlaisia kymmenen kappaletta. Kai ne odottavat niitä ständejä siellä vielä tänäkin päivänä, Tahkoniemi toteaa ja rävähtää makeaan nauruun.