
Viime syyskuussa kerroin Länsi-Suomen kolumnissa, että kuukauden sähkölaskumme voisi nousta talvella liki 2 000 euroon, kun ennen se oli maksimissaan alle 400 euroa.
Laskelma perustui samaan kulutukseen ja Omavoiman syksyllä ilmoittamiin hintoihin.
Selvisimme lopulta vähemmällä. Viiden talvikuukauden yhteislasku on noin 2 000 euroa, kun Omavoiman tulossa olevat hyvitykset ottaa huomioon.
Pelättyä pienemmille laskuille on kolme selitystä. Ensinnäkin vanha halpa sopimus päättyi vasta vuodenvaihteessa.
Toiseksi syksyllä asennettu ilmalämpöpumppu leikkasi sähköpatterien kulutusta merkittävästi. Olin lykännyt hankintaa, kun en halunnut puhallinta olohuoneen sohvan taakse puhisemaan. Talven mittaan huomasin ajattelevani lämmintä henkäystä säästettyinä euroina.

Kolmas selitys ja varsinainen pelastus oli siirtyminen pörssisähköön. Tammi-maaliskuussa se maksoi keskimäärin 8,5 senttiä. Eilen tiistaina keskihinta oli kolmisen senttiä.
Ihan täyttä hyötyä emme pörssisähköstä alkuvuonna saaneet, kun kiinnitin puolet laskusta turhan korkealle tasolle viime vuoden lopulla. Silloin puhuttiin vielä paljon sähkökatkoista ja korkeista hintapiikeistä. Niiltä onneksi vältyttiin, kun talvesta tuli lauha ja tuulinen.
Nyt kevätauringon lämmittäessä helpottaa kummasti.