Toimittajalta: En halua olla vain nimi jäsenlistalla

”Kuule, meidän yhdistys kaipaisi kipeästi kaltaistasi aktiivista puuhahenkilöä toimintaamme. Kokoonnumme vain kerran kuukaudessa, joten ei tämä paljon sinun aikaasi tulisi viemään. Lähde nyt mukaan!”

Moni meistä on varmasti kuullut nuo edellä mainitut houkuttelupuheet jossain vaiheessa elämäänsä.

Uusia toimijoita kaivataan kipeästi monissa yhdistyksissä.

Suomi on yhdistysten luvattu maa. Meillä on reippaasti yli 100 000 rekisteröityä yhdistystä, ja arviolta niissä on jäseniä noin 10 miljoonaa. Moni ihminen on mukana useammassa yhdistyksessä.

Yhdistystoiminnasta on tullut monelle elämäntapa, joka usein vie, mutta antaa myös paljon. Kun on kerran antanut sille pikkusormensa, on koko käsi helposti menetettävissä.

Yllättäen sitä huomaa toimivansa urheilujoukkueen toimihenkilönä, koulun vanhempainyhdistyksessä ja ainakin yhdessä muuten yhteiskunnallisesti aktiivisessa yhdistyksessä.

Itse olen saanut innostuksen siemenet yhdistystoimintaa kohtaan jo kotoa. Isäni on toiminut aina aktiivisesti erilaisissa yhdistyksissä ja luottamustehtävissä. Kun minua ensimmäisen kerran kosiskeltiin yhdistykseen mukaan, oli vastaus ehdoton kyllä.

Olen aina kokenut saavani yhdistystoiminnasta paljon, vaikka se on vienyt myös lukemattomia tunteja aikaani.

En ole kuitenkaan halunnut lähteä liian moneen toimeen mukaan samanaikaisesti, sillä tosiasia on se, että yhdistystoimintaan lähtiessä pitää olla valmis tekemään myös asioita yhteisen hyvän eteen.

Liian monessa yhdistyksessä toimijat ovat kutistuneet pieneksi joukoksi, joka epätoivoisesti pitää toimintaa yllä.

Itse en ole halunnut olla vain nimi jäsenlistalla tai kahvikuppi vuosikokouksessa.

Vuonna 2010 lähdin mukaan Rauman Iidojen toimintaan. Tuolloin yhdistys kulki vielä nimellä Pallo-Iidat, joka toimi Pallo-Iirojen alaisuudessa.

Iidojen pääpuuhaa on yli 30 vuoden ajan ollut järjestää Raumalle naisten kuntotapahtuma Flikkatte Vitone.

Toiminnassamme on ollut mukana kymmeniä raumalaisia naisia.

Vaikka ison tapahtuman järjestämisessä on ollut paljon työtä, hikeä ja joskus jopa kyyneleitä, en ole kertaakaan katunut mukaan lähtemistä.

Olen saanut ison repullisen kokemuksia, elämyksiä ja ennen kaikkea ystäviä, asioita, joita en olisi muuten elämääni saanut.

Viime sunnuntaina saimme yhdistyksenä hienon kunnianosoituksen, kun Satakunnan Urheilugaalassa Flikkatte Vitoselle myönnettiin Vuoden urheilukulttuurin edistäjä -palkinto.

Tuolla hetkellä tunsin erityisen isoa ylpeyttä jokaisesta yhdistyksemme 10 naisesta ja siitä, että juuri minä saan olla tässä porukassa mukana.

Tekemällämme työllä on ollut alueemme ihmisille iso merkitys.