Toimittajalta: Hiihto-olosuhteille kaivataan parannusta

Rasti-Lukko on jättänyt yhdessä Hiihtoliiton ja Satakunnan Hiihdon kanssa kaupungille aloitteen Lähdepellon hiihto-olosuhteiden kehittämisestä. Ensimmäinen askel on uuden latukoneen hankkiminen.

Lähdepellolla tehdään alkutalvisin lunta kahdella lumitykillä. Kuva: Juha Sinisalo

Hiihtotalvi jatkui Raumalla tänä vuonna huhtikuun puolellakin. Olosuhteet lounaisessa Suomessa eivät silti aina ole hiihdon kannalta otolliset.

Siihen avuksi Raumalle Lähdepellon urheilukeskukseen on hankittu lumitykit. Rasti-Lukon omistamilla kahdella lumitykillä tehdään lunta vapaaehtoisten valvonnassa joka talvi heti, kun pakkasta on tarpeeksi. Rauman kaupungin tehtävä on levittää lumi laduille ja kunnostaa ladut.

Tänäkään talvena lumen levitys ei sujunsut ongelmitta. Olosuhteetkin kieltämättä olivat hankalat, sillä levityksen alkaessa alkoi vesikeli. Lähdepellon latukonekin oli alimitoitettu tehtäväänsä ja alvariinsa huollon tarpeessa.

Silti, oli syy mikä tahansa, alkutalven tykkilatu oli pettymys. Latu-ura oli pitkään kivinen ja likainen, eikä sillä voinut hiihtää ykkössuksilla. Raumalaiset kilpahiihtäjät tekivät harjoituksensa mieluummin Porissa kuin Lähdepellolla.

Muutamat lumisadejaksot helpottivat tilannetta hieman. Tykkiladun rinnalle saatiin luonnonlatuja niin Lähdepellolle kuin muuallekin.

Ajoittain latujen kunnossapidossa oli silti ongelmia. Latuja kunnostettiin kellonajan mukaan, kun ennemmin pitäisi katsoa keliä. Jos ladun ajaa kahdeksalta aamulla ja koko päivän sataa lunta, ei kunnostuksesta enää iltapäivällä ole mitään hyötyä.

Hiihto-olosuhteiden parantamiselle on Raumalla kysyntää kuntoilijoista hiihtokoululaisiin ja kilpahiihtäjiin. Vapaaehtoiset tykkivahditkin valvoisivat tykkien toimintaa ympäri vuorokauden paljon paremmin mielin, kun tietäisivät, että ladut tulevat hyvään kuntoon.

Rasti-Lukko onkin jättänyt yhdessä Hiihtoliiton ja Satakunnan Hiihdon kanssa kaupungille aloitteen Lähdepellon hiihto-olosuhteiden kehittämisestä. Ensimmäinen askel on uuden latukoneen hankkiminen. Sen jälkeen tarvitaan selkeä suunnitelma jatkotoimenpiteille, jotta Raumalla saadaan jatkossa nauttia mahdollisimman pitkistä hiihtotalvista.

Kirjoittaja on Länsi-Suomen ja Raumalaisen toimitussihteeri sekä Rasti-Lukon tiedottaja.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut