Sain kesäkuussa vihdoinkin pitkän taipaleen päätökseen, kun valmistuin maisteriksi Helsingin yliopistosta. Kyllähän siinä ehti vettä jo virratakin.
Aloitin taipaleeni melkein yhdeksän vuotta sitten (jo valitettavasti lakkautetussa) Savonlinnan OKL:ssa, josta hain ja pääsin vuoden jälkeen Helsinkiin samojen opintojen pariin. Savossa en juuri osallistunut opiskelijaelämään, mutta ehdin minä sielläkin vaeltaa yöpaita päällä fuksiaisissa pitkin kaupunkia ja hankkia oranssit opiskelijahaalarit.
Helsingissä uusi maailma avautui, kun lähdin heti ensimmäisenä vuonna mukaan opiskelijajärjestötoimintaan. Kuormittavien ja aikaa vievien opintojen vastapainoksi oli upeaa tehdä hyvällä porukalla hienoja tapahtumia, hoitaa edunvalvontaa, kokoustaa tai ihan vaan istua ja läyhätä meneillään olevista opintojaksoista. Tunne omieni pariin saapumisesta oli valtava.
En keksi mitään muuta ajanjaksoa elämässä, jolloin olisi täysin normaalia liikkua ympäri Helsingin keskustaa naama pinkiksi maalattuna, järjestää isoja juhlia Teatterimuseossa, lakittaa Mantaa vappuna sekä järjestää Senaatintorilla pukukilpailua jätesäkeistä ja sanomalehdistä.
Vein minä palan Raumaakin Helsinkiin ja otin tavaksi opettaa Kaad liiveihis ryyp akateemisten pöytäjuhlien osallistujille.
Opiskelu on täysin uniikki ja vertaansa vailla oleva vaihe elämässä. Opiskelijaelämästä voi tehdä täysin omanlaistaan, ja onneksi enenevissä määrin alkoholi ei korostu samalla tavalla kaikessa toiminnassa kuin aiemmin.
Vaikka toki sen varsinaisen tutkinnon takia opinahjoon mennään, väitän oppineeni vähintään yhtä paljon järjestötoiminnassa kuin luentosalissakin. Kaiken koetun hauskan lisäksi neljän järjestövuoden jälkeen käteen on jäänyt aika kattava verkosto ihmisiä, joita voisin kontaktoida myöhemmin (työ)elämässä.
Lämpimät onnittelut siis sinulle, joka aloitat opintosi syksyllä! Sinulla on edessäsi ikimuistoinen elämänvaihe.