Toimittajalta: Katellaan sit syksymmällä

Suomen suvi on totutusti vähäluminen, ja untuvatoppis on juhannuksena usein kova sana.

Paitsi viime aikoina.

Välimerellinen ellei peräti trooppinen ilmasto on hellinyt meitä pohjoisen ihmisiä jo useampana kesänä.

Itse käytän sanaa ”helliä”, koska pidän lämmöstä, mutta tiedän, että moni jo vaihtaisi mielellään helletoppinsa untuvatoppauksiin.

Tukalaa on tosiaan ollut, pakko myöntää.

Se, mitä kuumuus saa aikaan, ainakin minussa, on saamattomuus. Huusholli on kuin pommin jäljiltä, villakoirat pyörivät yhden ihan oikean koiran kanssa kilvan lattioilla ja valtava pyykkivuori odottaa silittämistä ja mankelointia.

Ei jaksa, ei viitti, kun on niin kuumaa.

Keväällä olin tarmokas. Tein pihahommiakin ihan kiitettävällä vimmalla. Silloin lupasin itselleni, että tulevan lomani aikana kaivan nurmen sekaan uponneen liuskekiivilaattapolun esiin ja pesen painepesurilla toisen laatoituksen puhtaaksi.

Pientä nikkarointiakin ajattelin tehdä puutarhakalusteiden maalaamisen lomassa ja verhojakin ajattelin vähän vaihtaa olohuoneessa.

Mitä vielä. Kuka hullu alkaa huseerata kaikkea, kun lämpömittari pysyttelee koko ajan melkein yötä myöten hellelukemissa?
Sleepy Sleeperskin toteaa vuoden 1978 biisissään, että On nii hikiki ja kaappi on nii sekasi.

Katellaan sit syksymmällä, kun on viileämpää.

Olemme toki yrittäneet hiukan viilentää kotiamme, mutta sinne asennettu ilmalämpöpumppu ei riitä viilentämään sisäilmaa tarpeeksi, etenkin kun mies on minun mielestäni oikea ilmastoinnin vihaaja.

Kisaamme jatkuvasti siitä, kuinka kylmää ilmaa pumpun pitäisi puhaltaa. Laitteen kaukosäädintä painellaan vuoron perään kuin viimeistä päivää.

Asiantuntijoiden mukaan ulkolämpötilaa joitakin asteita viileämpi säätö riittäisi, mutta minä olen vahvasti sitä mieltä, että nyt on parasta asua jääkaappilämpötilassa.

Helle ei aiheuta minulle pelkästään fyysisen reippauden puutetta. Se vaikuttaa myös pääkoppaani. Olo on koko ajan kuin elelisi jossain välitilassa. On vaikeaa tarttua toimeen, ja mikään ei oikein tunnu kiinnostavalta.

Paitsi kokkailu.

Olenkin ilahduttanut kotiväkeä uusilla ruokakokeiluilla, jotka ovat kaiken lisäksi olleet ihan kelvollisia.

Loppuviikolla ajattelin jopa ylittää itseni ja leipoa elämäni ensimmäisen Brita-kakun.

Pysykööt siis liuskekivilaatat maan sisässä ja pyörikööt villakoirat, minkä kerkeävät.

Minä olen itselleni armollinen ja nautin kesästä. Nauti sinäkin!