Toimittajalta: Kauppahallin hyväksyisivät kaikki

"Monitoimipaviljonki on vaikeasti hahmotettava ja epämääräinen sana."

Suunnitelma Rauman Kauppatorin monitoimipaviljongista esiteltiin joulukuussa.

Tiesihän sen, miten siinä kävisi. Täystyrmäys.

Tekstaritalikko ja some kohisivat. Paviljonkia pidettiin täysin epäsopivana Vanhaan Raumaan. Monen mielestä toriin ei saisi koskea ollenkaan.

Yleinen huomio kiinnittyi paviljonkiin, vaikka Vanhan Rauman asemakaavauudistus sisältää monenmoista muutakin.Kuten esimerkiksi sen, ettei liiketiloja saa muuttaa asunnoiksi. Näin ainakin vielä luonnosvaiheessa.

Tai sen, että yli 90 prosenttia Vanhan Rauman rakennuksista on jatkossa ”erityisen merkittäviä rakennuksia”. Suojelu toisin sanoen laajenee valtavasti.

Monitoimipaviljonki on vaikeasti hahmotettava ja epämääräinen sana. Se on tosin myös kuvaava.

Rakennuksessa olisi muun muassa tarkoitus käydä kauppaa, järjestää tapahtumia ja pitää kahvilaa. Järjestää pikkuisia messuja, näyttelyitä, konsertteja, kokouksia tai vaikka runonlausuntaa.

Mielikuvitusta venyttämällä olisi paviljongin nimeksi voitu antaa vaikka kauppahalli. Se henkii mennyttä aikaa ja nostalgiaa, jota niin monet tuntuvat Raumalla haikailevan.

Eihän se tietenkään pelkkä kauppahalli olisi, mutta nimen olisivat hyväksyneet kaikki.

Ja sitä myötä paviljongin, jonka avulla torille saataisiin nykyaikaista meininkiä ja ympärivuotista toimintaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut