Toimittajalta: Kiinalaista pakettiseurantaa

"Erikoista on se, että viestit näyttävät tulevan ”suomalaisesta” puhelinnumerosta."

Samaan tahtiin, kun elohopea on lämpömittarissa kohonnut, minä olen saanut tekstiviestjä, joissa lukee joku sarjanumero, sitten oma nimeni ja sen jälkeen ”pakettisi on matkalla, seuraa sitä täältä....”

Jokaisessa tekstiviestissä (niitä on nyt tullut jo neljä) on ollut eri linkki. Viimeisimmässä, varhain lauantaiaamuna lähetetyssä viestissä on kiinalaisen firman nimi.

Aika ihmeellistä lähetysseurantaa – etenkin, kun en ole tilannut yhtikäs mitään.

Viestit ovat tulleet viikonloppuna ja sellaisina vuorokauden aikoina, jolloin lähettäjä on varmaankin päätellyt minun olevan a) unenpöpperössä, b) humalassa, ja siksi uskonut minun klikkaavan viestin linkkiä.

Samanlaisia viestejä minulle tupsahti myös myöhään vapun aattona sekä vappupäivän aamuna. Silloin lähettäjä lienee arvellut minun olevan vapusta niin sekaisin, että olisin helposti huijattavissa, ja klikkaisin linkkiä.

Erikoista on se, että viestit näyttävät tulevan ”suomalaisesta” puhelinnumerosta. Kahdessa on ollut 044-alkuinen ja muissa 040-alkuinen numero. Kaikissa on alussa Suomen maanumero.

Tuntuu, kuin erilaiset huijausviestit, -sähköpostit ja jopa -puhelinsoitot olisivat lisääntyneet korona-aikana. Uskon sen osaltaan johtuvan siitä, että ihmiset ovat yhä enemmän tilanneet tavaraa verkosta.

Monella saattaa olla tulossa useita eri verkkokaupoista ostettuja lähetyksiä, joita eri logistiikkafirmat kuljettelevat.

Kuka siinä sitten enää pysyy perillä, mitä lähetysseurantalinkkiä kulloinkin pitäisi klikata, jotta paketin matkaa pystyy seuraamaan?

Oma lukunsa ovat sähköpostit ja viestit, joilla yritetään kalastella pankkitunnuksia. Olen saanut sellaisenkin viestin, jossa luki vain, että ”tilisi on suljettu, avaa se tästä...”.

Alan tuntea tietynlaista vainoharhaisuutta, kun huomaan pohtivani sitä, miten hyvin huijarit ovat perillä suomalaisten vapaa-ajanvietosta. Siis, että jos säätiedot lupaavat hellettä, niin meilläkö menee pää sekaisin ja kadotamme vähäisetkin järjen rippeet?

Digimaailman konnat saalistavat silloin, kun suomalaiset juhlivat. Kun Suomi pelaa jääkiekon MM-loppuottelussa tai nuoriso juhlistaa kolujen päättymistä, pitkäkyntiset terästäytyvät.

Veikkaan, että monelle tulee satelemaan huijausviestejä myös juhannusviikonloppuna.

Vielä toistaiseksi olen onnistunut tekstiviestin saatuani haistamaan palaneen käryä, enkä ole klikannut auki viestin sisältämää linkkiä.

Se, mihin klikkaus minut johtaisi ja mitä siitä seuraisi, jää arvoitukseksi.

Pelottavaa kuitenkin on, että päivä päivältä digihuijarit tulevat etevämmiksi ja jonain päivänä niin minä, kuten monet muutkin erehdymme painamaan tietojenkalastelulinkkiä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut