Toimittajalta: Kirjan rauhoittava tuoksu

Innokkaat lukijat päivittävät Facebook-sivuilleen ahmivansa kirjoja yhden teoksen päivävauhtia. Viikon saldoon mahtuu niin faktaa kuin fiktiotakin, kirjoja laidasta laitaan.

Moinen lukutahti saa minut monesti tuntemaan suoranaista kateutta. Miten ihmeessä ihmiset ehtivät lukea niin paljon niin vähässä ajassa?

Vastaus löytyy äänikirjoista.

Lukemista voi suorittaa kätevästi kotiaskareiden, lenkkeilyn tai vaikka sienestämisen yhteydessä. Kirjojen kuuntelusta on tullut osa tehokkaan ihmisen multitaskaamista eli eri asioiden samanaikaista tekemistä.

Lukeminen on merkinnyt minulle aina jakamatonta aikaa itselleni. Kun otan kirjan käteeni, olen voinut vaipua johonkin ihan toiseen maailmaan. Sinne maailmaan eivät kuulu kasvava pyykkivuori, tiskaamattomat astiat tai tehokkaasti sykettä nostavat sauvakävelytreenit.

Haluan pyhittää lukuhetket vain ja ainoastaan lukemiselle.

Rakastan kirjoja ja sivujen kahinaa. Rakastan uuden kirjan hieman pistävää musteen ja liiman tuoksua, mutta myös vanhan kirjan nuhjuista turvallisuutta. Ihailen kirjan kansia. Joskus valitsen kirjan jopa vain sen ulkoasun perusteella.

Voin suurta surua tuntematta myös luopua kirjoista. Olen antanut kirjoja uudelleen luettavaksi tai hävittänyt jätekierrätyksen syövereihin. Samalla olen tehnyt tilaa uusille lukuelämyksille.

Äänikirjat eivät ole kuitenkaan saaneet minua pauloihinsa, vaikka niiden suosio on korona-aikana noussut huippulukemiin. Olen yrittänyt heittäytyä niiden maailmaan useampaankin kertaan eri palveluntarjoajien avulla – tuloksetta.

Tiedän kyllä, miksi välttelen äänikirjoja. En kestä lukijoiden monotonista puhetta. Kun aloitan kuuntelun, putoan ensimmäisen kerran kyydistä jo viiden minuutin kohdalla. Tasapaksu ääni tuudittaa minut muihin ajatuksiin ja juoni on menetetty. Tiedän, että "tylsän" äänen on tarkoitus päästää kuuntelijan oma mielikuvitus lentämään, mutta näin ei omalla kohdallani ole päässyt vielä kertaakaan käymään.

Rakastin aikoinaan radiokuunnelmia eli audiodraamaa. Suosikkeihini kuuluivat lapsena Knalli ja sateenvarjo, Sinuhe egyptiläinen ja Noita Nokinenä.

Kuunnelmissa näyttelijöiden äänistä kuuluvat niin ilo, suru, innostuneisuus kuin harmituskin. Äänet eivät kuitenkaan jätä kuuntelijan mielikuvitusta työttömäksi. Pystyin helposti kuvittelemaan miltä Noita Nokinenä näyttää ja millainen on metsä, jossa tämä hahmo elelee. Mielikuvitukselle jäi paljon tilaa, vaikka Marja Korhonen loikin noidalle persoonallisen äänen.

Äänikirja on varmasti monelle hyvä vaihtoehto. Kirjan kuuntelulla on samankaltaisia stressiä lievittäviä ja oppimista ylläpitäviä ominaisuuksia kuin lukemisella. Kielellistä muistia äänikirja voi kuormittaa jopa lukemista enemmän.

Ehkäpä minäkin vielä jonain päivänä kuuntelen ensimmäisen äänikirjan ihan loppuun saakka.