Toimittajalta: Koronakaan ei lopettanut etuilua

"Tärkeintä on Minä Itse ja Minun Tavarani."

Terveiset ihka oikeasta lentokoneesta! Siinä aluksessa ei olekaan kahteen vuoteen tullut istuttua.

Viikon takainen matka osoitti, että mikään, ei edes korona, ole muuttanut lentomatkustajien käyttäytymistä.

Matkustamohenkilökunnan kuulutukset menevät edelleen osalle porukasta kuin kuuroille korville, eikä kanssamatkustajia oteta huomioon. Tärkeintä on Minä Itse ja Minun Tavarani.

Otetaan nyt vaikka ihan perusasia eli maskipakko, (ei siis suositus).

Vaikka lähtöhetkellä koneessa kuulutetaan, että maskia täytyy pitää koko lennon ajan, lyhyttä ruokailuhetkeä lukuun ottamatta, yllättävän moni ei noudata ohjetta.

Tai, jos ”joten kuten” noudattaa, niin silloin maski roikkuu toisesta korvasta tai se on pingoitettuna leuan alle.

Siksipä lentoemäntä joutuu mainitsemaan asiasta tiukkaan sävyyn ja jopa vihjaamaan, että tarvittaessa henkilökunta ottaa yhteyttä viranomaisiin, jos matkustaja ei määräyksestä piittaa.

Vasta viranomaisilla uhkailu alkaa vaikuttaa toivotulla tavalla.

Koronaturvallisuuden vuoksi matkustajien liikkumista koneen käytävillä on myös rajoitettu aivan välttämättömimpään eli lähinnä vessassa käyntiin.

Silti jotkut seisoskelevat käytävällä ja seurustelevat kavereiden kanssa. Taas lentoemännän pitää käydä huomauttamassa asiasta.

Ennen koneen laskeutumista kentälle, matkustamohenkilökunta kuuluttaa selvästi kahdella kielellä, että turvaetäisyyksien ylläpitämiseksi matkustajien pitäisi nousta ylös penkkiriveittäin ja vuorollaan ottaa matkatavaransa hyllystä ja poistua koneesta hallitusti.

Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Välittömästi turvavyökylttien sammuttua ensimmäiset hätäisimmät jo pomppaavat ylös ja alkavat availla matkatavarahyllyjen luukkuja etsien omia tavaroitaan, joita osalla on todella runsaasti.

Lentoyhtiön säännöissä sanotaan, että käsimatkatavarana saa olla yksi määrämitat täyttävä laukku sekä yksi henkilökohtainen pieni tavara, esimerkiksi olkalaukku.

Kuitenkin moni ahtaa matkustamon pieneen ja rajoitettuun tavaratilaan jos jonkin näköistä kassia, pussia, laatikkoa ja nyssykkää. Ja ellei niille näytä löytyvän tilaa, matkustamohenkilökunta saa kuulla kunniansa.

Siinä vaiheessa, kun pysähtyneen koneen ovi avautuu, turvaetäisyydet unohtuvat.

Vaikka ulos pitäisi poistua järjestyksessä ensimmäisestä penkkirivistä, koneen keskivaiheilla ja jopa perällä ollaan jo seisomassa tappituntumalla.

Taas matkustamohenkilökunta huomauttaa asiasta, mutta sillä ei ole enää vaikutusta. Ulos on rynnittävä! Pitäähän sitä ehtiä jonottamaan passintarkastukseen.

Ensimmäisten joukossa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut