Olin taannoin tekemässä juttua eräässä koululuokassa. Opettajan ja oppilaiden haastattelun lomassa otin paikalta valokuvia lähinnä printtiä varten.
Iso joukko innokkaita lapsia asettautui kuvattavaksi: ”Jee, me päästään lehteen!”
Yhtäkkiä porukasta komennettiinkin ulos pari, kolme oppilasta, joille ei ollut kuvauslupaa. Pettyneet lapset seurasivat takavasemmalta, kun toisia kuvattiin.
Sydämestä sattui, kun näin, miten harmissaan he olivat.
Me median edustajat tiedämme, että nykyään monella lapsella on huoltajan asettama kuvauskielto, jota tietysti noudatamme sen tiedon perusteella, jonka saamme koulun tai päiväkodin edustajalta.
Haluamme kunnioittaa vanhempien päätöstä ja ymmärrämme, että huoltajat haluavat suojella lastaan.
Pieni lapsi ei voi kuitenkaan ymmärtää, miksei hän kelpaa kuvaan. Onko hänessä jokin vika?
Itselleni tulee lapsen puolesta paha mieli, kun hänet eristetään muusta joukosta. Tuntuu kuin olisin joku tuomari, joka erottelee, kuka pääsee lehteen ja kuka ei.
Toivoisinkin, että lasten huoltajat ottaisivat kuvauskieltoasian puheeksi kotona ja selvittäisivät lapselle, miksi he ovat siihen päätyneet.
Kuvauskiellon perusteleminen kun ei ole päiväkodin tai koulun henkilökunnan tehtävä.
Aikuiset voisivat myös joskus tarkastella omaa toimintaansa, mitä tulee valokuvien tai videoiden julkaisemiseen.
Ihmettelen, miksi he suhtautuvat niin kielteisesti vastuullisesti toimivaa mediaa kohtaan, mutta samanaikaisesti julkaisevat avoimesti lähes koko yksityiselämänsä sosiaalisessa mediassa.