
Kansa on päättänyt, ja Rauman kaupungin osallistuvan budjetoinnin Mnuu huki -äänestyksestä etenee nyt toteutukseen kymmenen eniten ääniä saanutta ehdotusta.
Yksi hauskimmista on Kanaliin vapaaseen käyttöön hankittavat soutuveneet.
Näen jo sieluni silmin, miten sinikeltaisin Rauman värein maalatut paatit lipuvat kanaalissa edestakaisin kuin Venetsiassa ikään.
Rakastavaiset ovat ottaneet veneeseen musiikkivehkeet, joista kuuluu romanttisia säveliä, ja piknik-korista pilkottaa kuohuviinipullo ja mansikkarasia. Päivä paistaa, ja on niin ihanaa!
Toisessa sieluni näkymässä iso ja remuava nuorisoporukka on ahtautunut kiikkerään paattiin ja joku molskahtaa sepalus auki veteen. Paatista lentää kaljatölkkejä ja mäkkäripapereita kanaaliin.
Kolmannessa näyssä jostain metropolista saapunut turistiryhmä kokeilee elämänsä ensimmäistä kertaa soutuvenettä. He eivät tiedä, miten päin airoja pidetään, joten ne putoavat veteen ja ryhmä joutuu merihätään. Sivustakatsoja hälyttää paikalle meripelastusyhdistyksen partioveneen.
Veikkaan, että Kanalin soutajista tulee yhtä kuvattuja kuin siellä kesiään viettävistä Kerttu Horilan Sulottaristakin. Se on ainakin varmaa, että kanaalissa soutelu tuottaa roppakaupalla muistoja ja elämyksiä.
Toivottavasti paatit varustetaan pelastusrenkaalla, pelastusliiveillä – ja alkolukolla.