Areenassa on vallan mainio kotimainen komediasarja, Kullannuput, jonka päärooleissa on kaksistaan asuva nelikymppinen äiti ja hänen teinityttärensä.
Pirteästi käsikirjoitettu, karkkivärein kuvattu sarja käsittelee kevyellä tavalla äidin ja tyttären suhteen ohella muitakin ihmissuhteita ja avaa kivasti ikkunan teini-ikäisten maailmaan. Pääsin kertaheitolla taas ineen.
Ehkä hauskin hahmo on Tessa-tyttären (Saana Koivisto) ystävä Marla (Reetta Ylä-Rautio), joka muun muassa pukeutuu klitorikseksi, ja on muutoinkin hyvin tiedostava lukiolainen.Jessica Grabowskyn esittämä äiti sen sijaan on sympaattinen, mutta vähän nolo, sellainen sofistikoituneempi versio Pirjosta.
Jatkeeksi katsoin vielä suositun Aikuiset-sarjan, joka pureutuu alle kolmekymppisten kaupunkilaisten elämään. Anna Airolan ja Elias Salosen esittämät parhaat ystävykset Oona ja Arttu elävät jonkinlaisessa nuoruuden ja aikuisuuden välitilassa. He vaikuttavat tyypeiltä, joille aikuistuminen – mitä ikinä se sitten onkaan – ottaa koville, etenkin kun heitä nuoremmat vaikuttavat jo paljon valistuneemmilta.
Mielenkiintoista. Sarjan ykköskaudesta on tehty kaksikin kanditutkielmaa Yksilöllistä yhdessä – Urbaanin millenniaalisukupolven representaatio draamakomediassa Aikuiset ja Vilpitöntä ironisuutta – Aikuiset-tv-sarja uusvilpittömänä satiirina.
Tässäkin sarjassa oikeesti aikuiset, siis ne keski-ikäiset ovat vähän noloja, ”boomereita”, jollaisiksi milleniaalit ja zoomerit eli Z-sukupolvi, ne diginatiivit, heitä kutsuvat. Boomerithan siis ovat niitä, jotka valittavat nykynuorista ja nykyteknologiasta.
Eri sukupolvien maailmankatsomukset ovat aina törmänneet toisiinsa, mutta nyt se kuuluisa kuilu vaikuttaa aiempaa isommalta. Aikuiset eivät tunnu ymmärtävän mitä kaikkea nuoruuteen kuuluu, mikä on tullut esille etenkin korona-aikana.
Tiedostavat milleniaalit sekä seuraavaksi aikuistuvat zetat ovat ihan eri aaltopituuksilla keski-ikäisten kanssa. Viimeksi näin kävi, kun kirjailija Juha Itkonen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa perhearjesta ja ajatuksistaan perheenisänä.
Palaute oli napakkaa. Joidenkin mielestä keski-ikäisen etuoikeutetun miehen ei pitäisi neuvoa nuorempiaan eikä ainakaan tuputtaa omaa käsitystään aikuisuudesta muille.
Kullannuput-sarja muuten juolahti mieleen, kun teimme poikani kanssa pienen roadtripin. Miksi kukaan ei ole tehnyt sarjaa, jonka pääosassa olisivat äiti ja poika? Kas reissumme olisi ollut käypää käsikirjoituskamaa.
Vein poikani taidenäyttelyyn – lapseni julisti joskus, että hän ei sitten ole kulttuurilapsi, vaikka äitinsä kuinka olisi kulttuuritoimittaja.
Seinäjoen Taidehallissa esillä ollut uusiseelantilaisen Mattthew Cowanin yhteisötaidenäyttely kiinnosti silti vähän. Näyttelyssä oli nimittäin mopo (näyttely käsitteli villinä pidettäviä asioita) sekä kerrosta alempana liitutaulu, jonne sai kirjoittaa ajatuksiaan.
Lapsi kirjoitti kuolemattoman lauseen, jota en tässä tohdi toistaa. Tämän jälkeen reisumme jatkui Motonettiin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.