Lähimatkailu nousi arvoonsa koronavuosina. Mutta voi sitä harjoittaa näin koronan jälkeisenäkin aikana.
Tosin paljon riippuu siitäkin, miten lähimatkailun näkee. Minä vietin kesäkuussa neljä päivää tutustumalla Tallinnaan. Minusta se oli lähimatkailua ja ihan parasta sellaista. Laivamatka kesti vain kaksi tuntia ja lentää ei tarvinnut.
Kun Tallinnasta oli toivuttu, käännettiin auton nokka kohti pohjoista. Toki kulku suuntautui vain Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan raja-alueelle, tarkemmin sanottuna Isojoelle.
Tässä kohtaa voi tarkentaa, että tyttäreni ja minun yhteinen harrastus on true crime. Niinpä Isojoella vierailun perimmäinen syy oli se, että halusimme käydä Kyllikki Saaren suohaudalla.
Ennen matkaa kysyin kuitenkin tyttäreltä, onko se vähän noloa. Hän totesi, että ei ole. Ja näyttää Isojoen kunta itsekin pitävän hautaa yhtenä matkailukohteena.
Toki katsastimme myös Engelin suunnitteleman kirkon, kirkkomaalta Kyllikki Saaren oikean haudan ja kunnan ylpeyden eli maailman suurimman perunankuorimisveitsen (älkää kysykö).
Isojoelta matka jatkui Ruovedelle. Ruovedellä sijaitsee 120-vuotias Vinhan kirjakauppa. Kauppa vaihtoi vuosi sitten omistajaa. Talo on nyt remontoitu, päädyssä on terassi, sisällä kahvila, kulmalla jäätelökioski ja sisätiloissa kirjojen lisäksi galleria, antikvariaatti ja yöpymiseen tarkoitettuja huoneita.
Ihana paikka ja uusilta omistajilta mahtava kulttuuriteko.
Ja lähimatkailusta kun oli kyse, niin illaksi ehti kotiin.