Tornatorille löytyi uusi ostaja, ja tänään sen matka Raumalta kohti Reposaarta alkoi: kuunari on tarkoitus laittaa liikennekuntoon

Näin se lähti! Tornatorin matka hinaajan perässä Petäjäksestä kohti Reposaarta alkoi tänään puoliltapäivin. Kuva: Juha Sinisalo

Rauman satamassa pitkään maanneella Tornatorilla on edessään seuraava etappi. Kuunaria lähdettiin tiistaina hinaamaan Raumalta Petäjäksestä kohti Porin Reposaarta, josta sille löytyi uusi ostaja.

Asiasta ensimmäisenä uutisoi Satakunnan Kansa verkkosivuillaan maanantaina.

– Pääasia on, ettei sitä romutettu, huokaisee myyntiprosessin hoidettavakseen ottanut Matti "Jonne" Honkaheimo.

Tornator oli Honkaheimon hyvän ystävän, kuvanveistäjä Matti Mönkäreen eräänlainen elämäntyö. Mönkäre menehtyi vuonna 2018, ja Honkaheimo otti asiakseen löytää laivalle ostajan.

Mönkäre teki laivan eteen töitä liki kolme vuosikymmentä. Romuttaminen olisikin ollut kurja takaisku, ja siksi laiva piti saada pois Rauman satamasta laajennuksen ja muiden laivojen tieltä.

Honkaheimo ei kuitenkaan sen tarkemmin avaa uuden ostajan henkilöllisyyttä tai Tornatorin tulevaisuutta. Sen verran hän salaisuuden verhoa raottaa, että laiva ei tule lepäämään laakereillaan.

– Kyllä se on tarkoitus laittaa ihan sillä lailla kuntoon, että laivasta tulisi liikkuva. Mitään asuntolaivaa tai vastaavaa siitä ei tule, Honkaheimo sanoo.

Ostajia olisi kyllä ollut Honkaheimon mukaan jonoksi asti, mutta käytännön asiat muodostuivat monelle esteeksi.

– Ostajaehdokkaita olisi ollut Turusta ja Helsingistä, mutta katsastamatonta laivaa ei olisi saanut sijoittaa niissä kaupungeissa mihinkään. Laiva olisi tarvinnut nostaa ylös ja katsastaa, ja ekat sata tonnia olisivat menneet siihen, Honkaheimo luonnehtii.

Nyt, omien sanojensa mukaan "tapeltuaan puolitoista vuotta", Honkaheimo löysi sopivan ostajan.

– Hän on palkannut pari äijää laittamaan sitä kondikseen. Laiva menee nyt hyvään kotiin, ja se on pääasia.

Aluksen tarina on varsin monivaiheinen. Nokialaisveljekset Matti ja Pertti Mönkäre nostivat Pyhäjärven pohjasta proomun ja ryhtyivät tekemään siitä purjelaivaa.

Alun perin Matti Mönkäreen haaveena oli, että Tornator seilaisi Välimerellä eräänlaisena taiteilija-aluksena, jossa voisi luoda, asua ja matkustaa.

Raumalla alus on ollut vuodesta 1995. Lehtikuusirunkoisella laivalla on pituutta 30 ja leveyttä 6,5 metriä. Isomasto kohoaa kannesta yli 20 metrin korkeuteen.

Lisää aiheesta

Mönkäreen Tornatorille haussa satamapaikka pääkaupungista