Tulestalolla on vuosittain tuhansia käyttäjiä

Uusiin tiloihin muuttaneella järjestötalolla kokoontuu säännöllisesti 80 yhdistystä. Ison remontin läpikäyneellä talolla on myös kaikille avoimia tilaisuuksia.

Rauman Seudun Tules ry:n puheenjohtaja Matti Honkaheimo ja Tulestalon ”hengetär” Raija Reunanen ovat iloisia uusista, remontoiduista tiloista. Talo on kaikille avoin ja vuokrattavissa erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Tulestalo muutti uusiin tiloihin keväällä 2021. Aittakarinkatu 14:ssä sijaitsevassa entisessä liikehuoneistossa oli tehty iso remontti. Noin 640 neliömetrin toimitila remontoitiin kauttaaltaan, ja lopulliset viimeistelyt tehtiin kuluneen kesän aikana.

– Toimimme silti koko ajan remontin keskellä, kertoo taloa pyörittävän Rauman Seudun Tules ry:n toiminnanohjaaja ja Tulestalon ”hengetär” Raija Reunanen.

Hän on yhdistyksen ainoa työntekijä, joka aikoo jättäytyä pikkuhiljaa pois pitkäaikaisesta talon emännyydestään.

– En taida kuitenkaan pystyä lopettamaan, ennen kuin minulle löydetään jatkaja. Koska Tulestalo on avoinna aamusta iltamyöhään, tänne kaivattaisiin ehdottomasti kaksi työntekijää. Nyt täällä on kanssani ollut yksi henkilö osa-aikaisesti palkkatuella.

Tulestalo on kaikille avoin kokoontumistila, jota saa vuokrata käyttöönsä niin yritykset, yhdistykset kuin yksityishenkilöt. Rauman kaupunki osallistuu vuokranmaksuun ja järjestää myös toimintaa talolla.

Talolla kokoontuu peräti 80 raumalaista yhdistystä, joista suurimmat toimijat ovat eläkeläis- ja vammaisjärjestöjä.

Rauman Seudun Tules ry:n puheenjohtaja Matti Honkaheimo kertoo, että tänä vuonna kävijämäärä yltää jo 15 000:een.

– Olemme aloittaneet tilojen vuokraamisen yrityksille ja yksityisille juhla- ja tapahtumakäyttöön. Paikka soveltuukin hyvin vaikka hää- ja syntymäpäiväjuhliin tai yritysten tilaisuuksiin.

– Talon yläkerrassa on kolme kokoushuonetta, jotka voi yhdistää yhdeksi isoksi tilaksi. Lisäksi siellä on neljä wc:tä, jääkaappi ja kahvinkeittomahdollisuus. Alakerran salissa voi myös pitää erilaisia tilaisuuksia ja sitten täältä löytyy hieno tila esiintymislavoineen ja äänentoistolaitteineen, Reunanen lisää. Alakerran tiloissa on myös keittiö ja wc-tilat.

Esteettömäksi remontoituun taloon rakennettiin myös hissi, johon mahtuu pyörätuolikin.

Komean teatteri- ja esiintymistilan koeponnisti teatteriyhdistys Fake ry lokakuussa ensi-iltansa saaneella Veriveljet-näytelmällä. Talo osoitti, että se taipuu mainiosti myös teatteriesityksiin. Katsomoon mahtui noin 150 ihmistä, ja väliajan kahvituksen hoiti Tules ry.

Fake ry pitää Tulestaloa tukikohtanaan ja käyttää esiintymistilaa näytelmäharjoituksiinsa. Kehitysvammaisilla on samassa tilassa myös disco–toimintaaa.

Sunnuntaisin paikassa tanssitaan kuntotanssien merkeissä. Keskimäärin 80 tanssijaa kokoava tapahtuma on suosittu, eikä syyttä; tanssi on tehokas ja monipuolinen liikuntalaji.

Se kehittää kokonaisvaltaista kehonhallintaa ja tasapainoa. Tanssiessa fyysinen kunto kohenee ja mieli virkistyy.

– On hienoa nähdä, miten tärkeää talon toiminta ja erityisesti kuntotanssit ovat ikäihmisille, Honkaheimo huomauttaa.

Tulestalolla järjestetään monenlaisia koulutustilaisuuksia, konsertteja, bingoa, yhteislauluiltoja, myyjäisiä ja luentoja. Talolla kokoontuu myös liikuntaryhmiä, vertaistukiryhmiä ja erilaisia kerhoja.

– Maanantaiaamuisin meillä on harrastekerho, jossa kaikki osallistujat ovat yli 80-vuotiaita. Se on heille tärkeä yhdessäolon hetki, viikon kohokohta, jota odotetaan hartaasti. Eräskin 98-vuotias kerholainen käveli Syväraumasta Tulestalolle, kun ei kulku muuten onnistunut, Reunanen kertoo.

Uutena tulevana toimintana Reunanen nostaa esille lapsille kehitettävän tanssitoimintaharrasteen. Lisäksi tulossa ovat yhdistysten väliset yhteiskokoontumiset.

Vaikka suurin osa Tulestalon kävijöistä on eläkeläisiä, nuorempaakin väkeä on alkanut virrata ovesta sisään.

– On tosi hienoa saada nuoria tänne. Ainakin Fakella on nyt kova meno päällä! Reunanen ja Honkaheimo toteavat hymyillen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut