Turvallinen pikkumusta piristyy asustein

Pikkujouluissa ei kannata huolehtia siitä, onko ylipukeutunut tilaisuuteen, sillä se on parempi vaihtoehto kuin liian arkinen kokonaisuus.

– On juhlien järjestäjää kohtaan epäkohteliasta pukeutua vaikkapa farkkuihin. Mieluummin kannattaa siis olla ylipukeutunut, pikkujouluissa kun siihen on luvan kanssa mahdollisuus. Toki ei joulukuuselta silti tarvitse näyttää, stylisti Sohvi Nyman naurahtaa.

Ikiklassikko
pienellä tvistillä

Ikiklassikko pikkumusta toimii pikkujouluissa aina, oli kyse sitten lyhyestä, pidemmästä, A-linjaisesta, hihattomasta tai hihallisesta mallista. Värikkään boleron, jakun tai korujen avulla mekosta saa loihdittua joka kerta erinäköisen.

– Nyt varsinkin on todella paljon kimaltavaa sukkahousua, samoin kenkiä, joten ne kannattaa hyödyntää.

Mustan rinnalla kannattaa kuitenkin mieluusti kasvojen viereen tuoda koruin tai vaikka huivilla jotakin muuta kuin mustaa, sillä Nyman teilaa tämän monen turvavärin.

– Musta sopii noin kymmenelle prosentille suomalaisista. Muuten olemme yleisesti ottaen liian vaaleita ja musta saa ihon ja koko olemuksen näyttämään väsähtäneeltä.

Mustan sijaan Nyman vinkkaan käyttämään harmaata, jota on erityisen paljon nyt tarjolla ja kaappiin voikin valita pikkuharmaan. Myös luumu tai violetti sopivat pikkujoulun värimaailmaan.

Toki tärkeintä juhlassa kuin juhlassa on, että vaatteen kantaja on sinut kokonaisuuden kanssa.

Iso kassi
jää kotiin

Käsilaukuksi juhlatilaisuuteen valikoituu pieni kirjekuorilaukku, iso kassi ei mieluusti kuulu juhlaan.

Jos työpaikan pukeutuminen on kovin konservatiivista, ei iltajuhlakaan välttämättä ole revittelyn paikka.

– Säärtä saa toki näyttää lyhyessä mekossa jos näytettävää on, mutta silloin yläosan on parempi olla hillitty. Avonainen kaula-aukko taas sopii pidemmän hameen tai housujen pariksi.