Tuttu mies jatkaa radioaalloilla – Ramonan Risto Leino muistelee mieleenpainuvimpia hetkiä 20-vuotisella jääkiekkoselostajan urallaan

Risto Leino kuvailee, että koronaepidemian päättämästä kiekkokaudesta tuli ikuinen legenda: ”Tässä näytelmässä oli dramaattinen ja kaihoisa loppu, jossa jätettiin loppuratkaisu katsojan itsensä päätettäväksi.” Kuva: Pekka Lehmuskallio

Kuten niin moni muukin, myös Risto Leino odotti pitkää liigakevättä Raumalle.

– Minulle varattiin olkapään leikkausaika jo viime elokuussa. Olin ajoittanut sen tarkoituksella vasta vapun tienoille, sillä olin laskenut sen varaan, että Lukko voi pelata pitkän finaalisarjan, Leino taustoittaa.

Sitten tuli korona ja Liiga pistettiin pikavauhtia pakettiin. Samalla myös Leinon leikkausaikaa aikaistettiin ja hänen operaationsa koittaa Turussa tänään keskiviikkona.

Jääkiekkotermein Ramonan kiekkoselostajan kausi siis päättyi ylävartalovammaan, joka laitetaan nyt omatoimikaudella kuntoon. Tämän lisäksi julki tuotiin myös sopimusuutisia, kun Leinon selostajasopimuksen kahden vuoden optio päätettiin käyttää.

– Lukko on yleensä solminut Ramonan kanssa kahden vuoden selostussopimukset kerrallaan. Nyt tämän sopimus jälleen uusittiin, ja oma kahden vuoden optioni astui siinä samalla voimaan.

Risto Leinon aivan ensimmäinen selostus lähetettiin radioaalloille syksyllä vuonna 2000, jolloin Lukko voitti Ässät 2–7. Hänellä on siis takanaan jo parikymmentä vuotta selostushommia.

Vuosiin mahtuu sekä hyviä että huonoja muistoja. Leino osaa nopeasti nostaa esiin kolme mieleenpainuvinta kokemusta.

Vuosi 2011 – pronssia

”Toistaiseksi kaikkein hienoin muisto selostajanuraltani on Jyväskylässä pelattu pronssiottelu, jossa Lukko voitti 15 vuoden tauon jälkeen mitalin. Välillä seura oli kyntänyt tosi syvissäkin vesissä, mutta sieltä noustiin pikkuhiljaa.

Kausi oli hieno lopettaa voittoon. Pelaajia oli aika makeeta jututtaa kopilla ottelun jälkeen, kun kaikilla oli mitalit kaulassa.

Skumppa ei tainnut kopissa vielä pahemmin poksahdella, mutta kyllä pelaajat silloin aika äkkiä oluet avasivat ja taisivat vielä ehtiä samana yönä nousemaan mitalijuhlissa Dominon lavallekin.

Toimittajaporukalla ajelimme myös pelin jälkeen Raumalle ja juhlimme mitalia vasta vähän myöhemmin.

Jyväskylässä voiton hetkellä ei oikeastaan ollut toimittajia, valmentajia tai pelaajia; yhteenkuuluvaisuuden tunne oli aika korkealla. Muistellessa melkein herkistyy vieläkin.

Muistan, miten lääkäri Juha Isotupa tuli perinteiseltä sikariltaan takaovesta mitali kaulassa. Hän hehkutti, että jos hänellä olisi valta ja mahdollisuus, olisi hän halunnut antaa mitalin myös minulle.”

Vuosi 2008 – marraskuu

”Rajumpi muisto liittyy puolestaan pyhäinpäivän viikonvaihteeseen marraskuuhun 2008. Olimme pelireissulla Ouluun ja 12-vuotias Riku-poikani oli matkassa mukana.

Sairastuin matkalla, enkä ymmärtänyt kokonaan omaa tilaani. Taju meni kesken ajomatkan kankaalle, mutta selvisimme kuin ihmeen kaupalla ilman varsinaista liikenneonnettomuutta.

Vietin viikon Kokkolan teho-osastolla verenmyrkytyksen vuoksi. Siinä oli hengenlähtö lähellä. Kun pääsin sairaalasta, lääkäri totesi, että kävin kahden tunnin päässä kuolemasta, mutta vielä ei ollut minun aikani lähteä. Pääsin jatkoajalle, jota elän edelleen.

Joukkueilla alkoi tuolloin peleistä maaottelutauko ja itselläni parin viikon sairausloma. Lopulta jouduin jättämään kuitenkin vain yhden liigaselostuksen väliin.

Ei siitä mitään kammoa pelireissuja kohtaan jäänyt, vaan asiat hoidettiin kuntoon.

Se oli yksittäinen ikävä episodi, joka samalla opetteli tarkkailemaan omia tuntemuksiaan ja vointiaan.”​​​​

Vuosi 2002 – vai oliko se 2003?

”Tämä oli vielä selostajanurani ensimmäisiä kausia. En ole ihan varma tapahtuman vuodesta, mutta syksyä se oli. Helsinkiin ajettiin tuolloin vielä valtatie 2:n kautta. Olin jo ajanut Humppilan lasitehtaan kohdille, kun havahduin, että minunhan piti ajaa Jyväskylään, eikä Helsinkiin!

Kyseessä oli lauantaipeli, joka alkoi tuolloin kello 17. Tuli aika pitkä koukkaus, mutta onneksi lähden peleihin aina hyvissä ajoin. Ei siinä auttanut muu kuin kääntää auton keula toiseen suuntaan.

Kiekko putosi jäähän niillä hetkillä, kun kurvasin Hippoksen hallin pihalle. Siinä meni myös pieni hetki, kun kiirehdin juoksujalkaa työpaikalle ja iskin piuhat kiinni seinään. Oli suunnilleen ensimmäisen erän puoliväli, kun pääsin linjoille. Onneksi tilanne oli siinä kohtaa vielä 0–0.

Ramonan studiohahmo nauroi katketakseen ja kysyi, saako kertoa kuuntelijoille minun ajaneen harhaan. Kielsin ja käskin vedota teknisiin ongelmiin.

Sittemmin olen kyllä tämänkin tarinan jo paljastanut, sillä rikos on vanhentunut. En ole enää ajanut harhaan, vaikka pari uuttakin liigapaikkakuntaa on tullut mukaan.”