
Tuure Kilpeläisen lauantain Rauman keikka on järjestyksessään vasta toinen artistin Sanat jää ilmaan -levynjulkistamiskiertueella.
Muusikon uralla on juuri nyt paljon uutta: kiertue, levyllinen uusia kappaleita ja uusi bändi.
Kaihon karavaanille Kilpeläinen heitti jäähyväiset viime keväänä. Sen kanssa hän keikkaili 13 vuotta.
– Uuden kiertueen alussa kaikki on vielä niin uniikkia ja tuoretta, vaikka keikkaa varten onkin treenattu paljon. Rutiinit luodaan vasta nyt, muusikko sanoo.
Toisaalta Kilpeläinen luottaa, että läsnäolo kantaa. Siitä syystä hän ei halua lähteä liikkeelle liian valmiiksi räätälöidyllä ja fiksatulla setillä eikä ladata keikkaan liikaa odotuksia.
– Keikat jo itsessään ovat erilaisia, kun paikat ja yleisö vaihtuvat. Sitä juuri on elävä musa.
Kiertueen käynnistyminen silti jännittää konkaria, etenkin, kun uuden levyn myötä myös musiikkityyli on uudistunut. Sen aika oli ammattimuusikkona 20 vuotta työtä tehneen Kilpeläisen mukaan nyt.
– Tavallaan tämä on uusi lähtö, ja olen miettinyt, että jos en olisi tehnyt sitä nyt, se olisi jäänyt kaivelemaan.
Suurin syy muutoksen tarpeeseen oli Kilpeläisen mukaan se, että hän koki vahvasti muuttuneensa ihmisenä.
– En enää ole se sama ihminen, joka lauloi Hyvä paha rumaa miestä. Siihen rooliin ei enää ole paluuta.
Tosiasiassa ei minkäänlaiseen roolin.
– Ajattelen, että olen kokonaan ilman roolia nyt.
Uuden levyn kappaleet ovat Kilpeläisen mukaan aiempaa tekstivetoisempia. Ne ovat syntyneet yhdessä Kuumaa-yhtyeen Johannes Brotheruksen kanssa, joka on toiminut levyn tuottajana.
Hän kertoo antaneensa aiempaa enemmän tilaa omille tarinoille ja luovuudelle.
– Levy onkin hyvin henkilökohtainen, ja kappaleissa on vahvasti omaa, sisäistä tunnelmaa.
Soundi-lehden haastattelussa artisti kertoi laulavansa uudella levyllä paljon sävykkäämmin ja hiljempaa verrattuna Kaihon Karavaani -aikoihin. Kaihon Karavaanin konsepti perustui muusikon mukaan omanlaiselle retroilulle. Uudella albumilla katse on enemmän tulevaisuudessa.
– Laulujen aiheet liikkuvat muutoksessa, jopa maailmantilassa.
Kilpeläinen kutsuu itse kappaleitaan avaruusfolkiksi.
Yhteistyö Brotheruksen kanssa on ollut hedelmällistä, vaikka musiikintekijät edustavat eri sukupolvia. Kilpeläinen on 53 vuotias, Brotherus alle kolmekymppinen.
Kaksikon yhdessä tekeminen alkoi jo vuosia sitten. Tuolloin syntyi Kuumaa-yhtyeen biisi Siks kai mä oon sun.
– Meillä klikkasi hyvin, ymmärsimme toisiamme ja tuntui, että olimme samassa maailmassa, Kilpeläinen sanoo.
Uudelle albumille valmistui ensimmäiseksi laulajalle hyvin omakohtainen Jos kuolen huomenna.
– Ajattelin heti, että lisää tällaisia, Kilpeläinen sanoo.
Rauman keikalla kuullaan uuden levyn biisien ohella myös joitain vanhoja kappaleita karavaaniajoilta.
– Keikalla liikutaan tunnelmasta toiseen, tehdään akustisesti pientä, mutta myös isosti, tullaan tosi iholle ja sitten vedetään rytmikkäästi ja suuresti, Kilpeläinen kuvailee.
Brummi on artistille uusi paikka. Klubikeikkoja hän kertoo tekevänsä mielellään.
– Yleisö on niillä yleensä eri tavalla läsnä kuin konserttisalissa, jossa istutaan paikoillaan pimeässä. Klubilla aistii ihmisten energian.
Tuure Kilpeläinen
syntynyt vuonna 1970.
muusikko, laulaja-lauluntekijä.
julkaissut seitsemän sooloalbumia.
tehnyt kappaleita myös muille artisteille, kuten Jonna Tervomaalle, Vuokko Hovatalle, Anna Puulle, Vesa-Matti Loirille, Jorma Kääriäiselle, Kari Tapiolle ja Johanna Kurkelalle.
uuden levyn julkaisukiertue on käynnissä
keikkailee Brummissa lauantaina 18.11.