Lähihoitajana Attendo Steniuksen hoivakodissa työskentelevä Olli Hakkarainen tuntee osastonsa vanhukset hyvin. - Tämä työ on pitkälti läsnäoloa ja keskustelua. Sosiaalinen kanssakäyminen onkin yksi Hakkaraisen vahvuuksista. - Olen kova hauskuttamaan talon asukkaita, hän naurahtaa.
– Hei, mites täällä jaksellaan? Haluaisitko, että nostan hiukan sängynpäätyäsi? Pystyisit paremmin kahvittelemaan. Ensin kuitenkin otetaan päivälääke... Lähihoitaja Olli Hakkaraisen työvuoro Attendo Steniuksen hoivakodin Spideli-osastolla on hetki sitten alkanut. Mies tuntee osastonsa kaikki 15 asukasta erittäin hyvin, onhan hän työskennellyt siellä jo maaliskuusta 2019 lähtien.
– Tulin osastolle ensin koulun kautta, sitten jatkoin oppisopimuksella, ja viime keväänä valmistumiseni jälkeen minut vakinaistettiin, hän kertoo.
Hoiva-alasta Hakkarainen sai hieman kokemusta jo peruskoulun jälkeen, jolloin hän oli hetken työharjoittelussa päiväkodissa sekä avustajana hoivakodissa. Silloin ala ei nuorta miestä vielä houkutellut.
Hän suoritti rakennusalan perustutkinnon ja työskenteli rakennuksilla.
– Vähitellen ”siistit sisähommat” lämpimässä alkoivat kiinnostaa, ja niin sitten hakeuduin lähihoitajakoulutukseen. Haaveilin lähteväni jossain vaiheessa reissuhommiin Norjaan, sillä siellä hoitajille maksetaan hyvin.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin. Sattui ”iloinen vahinko” ja nyt Hakkarainen on nelivuotiaan poikansa yksinhuoltaja.
Lähihoitajaopintojensa aikana Hakkarainen oli ensimmäisessä työharjoittelussa kehitysvammaisten päiväkeskuksessa.
– Se oli tosi mukavaa, mutta mikäli olisin halunnut erikoistua kehitysvammapuolelle, minun olisi pitänyt lähteä jatko-opintoihin Poriin, eikä se minun tapauksessani ollut mahdollista.
Toinen työharjoittelujakso olikin sitten Spindelissä, ja se avasi Hakkaraisen silmät.
– Olin ihan myyty! Vanhukset ovat fantastisia! Lisäksi Steniuksessa on tosi mukavat työkaverit ja mahtava johtaja, joka ymmärtää yksinhuoltajuuttani. En ollut koskaan työskennellyt pidempään naisvaltaisella alalla, joten minulle oli positiivinen yllätys, miten hienosti minut otettiin työporukkaan mukaan.
Osoituksena molemminpuolisesta luottamuksesta Hakkarainen valittiin puolitoista kuukautta sitten henkilöstön luottamusmieheksi.
Hakkarainen mieltyi vanhustyöhön ollessaan suorittamassa toista harjoittelujaksoaan Steniuksen hoivakodin Spindeli-osastolla.
Terveydenhuolto- ja hoiva-ala ovat olleet viime aikoina tapetilla. Erityisesti hoitajien jaksaminen koronan aiheuttaman lisätyön paineessa on saanut paljon julkisuutta.
Hakkaraisen mukaan suurin osa hoitajista haluaisi tehdä enemmän kuin nykyisellä hoitajamitoituksella on mahdollista.
– Monessa paikassa joudutaan tekemään työtä tosi vajaalla henkilökunnalla. Itselläni ei ole muualta kokemusta, mutta ainakin meillä asiat ovat hyvin. On tarvikkeita ja tavaraa, ja työajoissa joustetaan.
Hakkarainen kannustaisikin nuoria rohkeammin hakeutumaan vanhustyöhön.
– Ihan turhaan nuoret pelkäävät vaipparallia. Se on vain pieni osa meidän työtä. Ennemminkin tämä työ on läsnäoloa ja keskustelua. Viimeisimmän uudistuksen ansiosta lähihoitajat tekevät nyt vain kolme prosenttia muuta kuin hoivatyötä. Välilliset työt, kuten siivous ja keittiötyöt vähenivät. Näin meillä on nyt hieman enemmän aikaa olla vanhusten kanssa. Ensi vuoden alusta hoitajamitoitus nousee, mikä toivottavasti näkyy myös meillä Attendolla.
Jotta hoiva-alalle saataisiin lisää työvoimaa, Hakkarainen toivoisi palkkojen ja erilaisten ilta- ja pyhälisien tarkistamista.
– Nyt olisi hyvät mahdollisuudet kääntää kurssia, koska hoiva-ala on kriisissä. Päättäjien kannattaisi miettiä, millaiset olot vanhusten hoidossa ovat silloin, kun he itse tarvitsevat niitä palveluja.
Positiivisena asiana Hakkarainen pitää sitä, että yleinen arvostus terveydenhoito- ja hoiva-alaa kohtaan on kasvanut viime vuosina.
Hakkaraisen ystäviltäkin on tullut hänen uravalinnastaan ”pelkkää kehua”.
Mies viihtyykin erinomaisesti hoivakodissa tuttujen asukkaiden ja työkavereiden parissa. Hän myöntää kiintyneensä vanhuksiin, joiden parissa hän kokee olevansa omimmillaan.
– Vahvuuteni on sosiaalinen kanssakäyminen. Olen kova hauskuttamaan talon asukkaita. Siitä tulee paras fiilis, kun saa vanhuksen onnelliseksi. Työssäni on paljon ilon hetkiä, mutta luonnollisesti surullisiakin. Pidän työn henkistä puolta raskaampana kuin fyysistä. Toisaalta, olen oppinut jättämään työasiat kodin ulkopuolelle.
Olli Hakkarainen pitää nykyisestä elämänvaiheestaan. Toki hän on miettinyt mahdollisia jatko-opintoja sairaanhoitajapuolelle, eivätkä Norja-haaveetkaan ole kokonaan haudattu.
– Henkilökohtaisesti elämäni on nyt mallillaan. Elän onnellista aikaa ja saan työstäni itselleni paljon. Voin jopa sanoa, että työ on minulle terapiaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.