Ukraina-apukeräys Raumalla lokakuun lopulla – ”Siellä on tarvetta ihan kaikelle”

Raumalainen Tanja Kylander järjestää sotaa Raumalle paenneiden ukrainalaisten kanssa keräyksen sodan jalkoihin jääneiden ukrainalaisperheiden hyväksi.

| Päivitetty

Raumalainen Tanja Kylander (oik.) sekä ukrainalaiset Oksana Barabanova ja Ksenia Panachova järjestävät lokakuun viimeisenä sunnuntaina Ukraina-avustustarvikekeräyksen. Kolmikon lisäksi järjestäjätiimiin kuuluu muitakin ukrainalaissyntyisiä naisia.

Ukrainan apu Rauma -Facebook-sivua ylläpitävä Tanja Kylander järjestää sunnuntaina 30.10. Rauman Citymarketin ja Prisman välisellä paikoitusalueella Ukraina-keräyksen.

Tavarakeräyksen kohteena ovat sodan jalkoihin jääneet ukrainalaisperheet sekä armeijan sotilaat.

Ukrainasta kotoisin oleva, 11 vuotta Raumalla asunut Kylander tietää, että edessä oleva talvi koettelee sodan runtelemilla alueilla olevien ihmisten elämää entisestään.

– Siellä on tarvetta ihan kaikelle. Ihmiset ovat saattaneet menettää pommituksissa koko omaisuutensa. Heillä ei ole käytännössä mitään.

Kylander tutustui Ukrainasta sotaa Raumalle paenneisiin naisiin, jotka olivat keksineet kerätä rahaa avustustarvikkeisiin osallistumalla Pitsiviikon Suurmarkkinoille.

Naiset valmistivat suuren määrän erilaisia käsitöitä sekä hankkivat Ukraina-aiheisia myyntituotteita, joiden myynnistä saadulla tuotolla he pystyivät ostamaan käytetyn auton.

Sillä on jo ehditty viemään avustustavaraa Ukrainaan.

Maaliskuussa Raumalle tyttärensä kanssa tullut Oksana Barabanova kertoo, että ukrainalaisnaisten tehotiimi pystytti myyntikojunsa myös Silakkamarkkinoille. Tapahtuman järjes-täjä LC Rauma Reimari antoi naisille myyntipaikan ilmaiseksi.

Markkinoiden myyntituotoilla sekä SähköKylanderin lisäsponsoroinnilla naiset saivat ostettua muiden muassa sadeviittoja, lämpökameran, pimeänäkökameran ja radiopuhelimia, jotka toimitettiin Donetskin alueelle.

– Olemme todella kiitollisia saamastamme avusta, Barabanova sanoo.

Barabanova on kotoisin Keski-Ukrainasta, noin 280 000 asukkaan Tšerkasista, joka sijaitsee vajaat 200 kilometriä Kiovasta etelään.

Siivoojana tällä hetkellä Raumalla työskentelevältä naiselta on jäänyt Ukrainaan perhettä, muiden muassa sodassa oleva veli.

– Evakkoon lähteminen tuntui aluksi vaikealta, sillä muut perheestä jäivät sinne. Markkinoille osallistuminen helpotti oloa, sillä huomasin, että voin todellakin ihan konkreettisesti auttaa heitä, hän kertoo.

Ksenia Panachovan aviomies ja veli palvelevat Ukrainan armeijassa. Panachova saapui Raumalle 5-vuotiaan poikansa kanssa. Myös hän on yksi Raumalle paenneista ukrainalaisnaisista, jotka toimivat täältä käsin sodassa olevien hyväksi.

– Kyllä täällä pärjää, mutta koti-ikävä on jatkuvaa, ja haluaisin päästä takaisin mahdollisimman pian, hän toteaa.

Kylanderilla on ollut tapana ilmoittaa Facebookissa kerran, pari kuukaudessa avustustarvikkeiden keräämisestä.

– Ystäväni ovat auttaneet viemään sanomaa eteenpäin. Olen saanut mukavasti tavaraa kokoon. Keskimääräinen avustuskuorma on painanut noin 300 kiloa.

Kylander kuljettaa itse avustustavarat Raumalta Uuteenkaupunkiin, mistä ne lähtevät eteenpäin vapaaehtoisen kuljettamana ja Slava-avustusryhmän koordinoimana.

Koska Kylander on raskaana, hän toivoo, että keräystoiminta voisi edelleen jatkua keskeytyksettä, vaikka hänen roolinsa keräysten järjestelyissä jatkossa luonnollisesti pienenee.

Tarvetta on keräyksen järjestämiseen ja avustustavaroiden varastotimiseen.

– Jos joku haluaa auttaa, minulle voi soittaa ja tarjota vaikka tyhjää varastotilaa muutamaksi kuukaudeksi.

Sunnuntaina 30. lokakuuta kello 11–11.45 Kylander ja ukrainalaisnaisten ryhmä on Citymarketin ja Prisman välisellä parkkipaikalla vastaanottamassa avustustavaraa.

Kerätyt tavarat lajitellaan ja viedään Ukrainan rajalle. Paluukuljetukseen otetaan mukaan naisia ja lapsia. Osa tavaroista voidaan myös postittaa niille alueille, joihin postin jakelu on vielä käynnissä.

– Meillä on Ukrainan puolella hyvät kontaktit, ja he tietävät, missä avustustavaroille on eniten tarvetta, Kylander huomauttaa.

Ukraina-keräys su 30.10. klo 11–11.45 CM:n ja Prisman välinen P-alue. Lisätiedot: 045 634 8262

Näille on erityinen tarve:

Vauvanruokasoseet ja vaipat sekä vauvanlelut

Lasten, vauvojen, miesten ja naisten talvitakit sekä muut lämpimät ulkovaatteet, kuten talvihousut, pipot, huivit, villasukat ja lapaset

Talvikengät, maasto- tai vaelluskengät, kengät myös sisäkäyttöön

Sadevaatteet

Lämpöalusasut

Sidetarpeet

Laastarit

Haavanpuhdistustarvikkeet

Ensiapupakkaukset

Kuumemittarit

Tulehduskipulääkket

Rauta- ja vitamiinitabletit

Joditablettipurkit

Ripulilääkkeet

Korvatipat

Huovat

Reput, mielellään isot

Makuupussit ja -alustat

Teltat

AAA- ja AA-paristot

Jatkojohdot ja -kelat

Tasku- ja otsalamput

Suojalasit

Sirpaleliivit

Kaasunaamarit

Mekaanikon hansikkaat

Polvisuojat

Kiikarit

Aggregaatit

Kannettavat tietokoneet, tabletit

Kännykät ja laturit

Lisävirtalaitteet

Kuivamuona

Suklaa, pähkinät ja makeiset

Pikakahvi ja tee

Säilykkeet

Puhdistuspyyhkeet ja käsidesit

Shampoot ja suihkusaippuat

Hammasharjat ja -tahnat

Kuukautissuojat

Vanupuikot

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut