Unajan metsästä löytyi upea arkeologinen esine

Arviolta noin 500-luvulla valmistettu rautakautinen keihäänkärki oli säilynyt erittäin hyvin savimaassa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Juomatölkkien klipsut ja pullonkorkit saavat yleisimmin Anu ja Jani Jussilan metallinetsimen piippaamaan.

Pienet metalliesineet, kuten kolikot, tuottavat toisenlaisen äänen kuin esimerkiksi rautanaulat.

Jokin aika sitten umpimetsikössä Unajassa tarponut pariskunta löysi metallinetsimellään linnun rengastusrenkaan, josta lähti lähes samanlainen ääni kuin kolikosta.

– Otimme renkaan talteen, mutta ihmettelimme, että miksi laite edelleen piippaa vaimeasti, Jani Jussila selvittää.

– Osoitin maata pinpointerillani, jolla pystyy tarkemmin paikantamaan esineen. Kun sen sijainti varmistui, ryhdyimme kaivamaan, Anu Jussila kertoo.

Unajan metsästä ensin löytämänsä linnunrenkaan historian Anu ja Jani pystyivät selvittämään nopeasti. Rengas on ollut 27 vuotta sitten rengastetun fasaanin jalassa. Kuva: Jani Jussila

Noin 40 senttimetrin syvyydestä paljastui pitkänmallinen esine, jonka Jani heti totesi olevan luultavimmin keihäänkärki.

– Siltä se näytti. Löytöpaikka oli savimaata, joka oli varmasti omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että esine oli pelastunut.

– Me emme aluksi ymmärtäneet ollenkaan, miten vanhasta esineestä on kyse. Se selvisi vasta myöhemmin illalla, kun laitoimme kuvan löydöstämme nettiin Aarre maan alla -ryhmään. Siellä ryhmään kuuluva Museoviraston työntekijä arveli, että keihäänkärki on rautakaudelta merovingiajalta, noin 500-luvulta, Anu jatkaa.

Pariskunta otti yhteyttä Museovirastoon, josta heitä kehotettiin lähettämään esine tarkemmin tutkittavaksi.

– Kiinnostaa todella paljon kuulla, mitä he saavat siitä selville. Oli se juhlallinen tunne, kun tajusimme, miten arvokkaan arkeologisen löydön olimme tehneet. Keihäänkärki pysäytti miettimään sen valmistajaa ja käyttäjää. Kenen kädessä esine on viimeksi ollut? Jani pohtii.

Ennen keihäänkärkeä Anun ja Janin vanhin löytö oli 1600–luvulta peräisin oleva kolikko, joka sekin löytyi Unajasta, mutta pellolta.

Jussilat ovat harrastaneet metallinetsintää nyt vuoden verran. Harrastuksessa käytettävät välineet he ovat tilanneet netistä.

Maalla tapahtuvan metallinetsinnän lisäksi he harrastavat magneettikalastusta.

– Olemme liikkeellä aina, kun mahdollista. Meillä on matkailuvaunupaikka Yläneen Kallionokassa, jossa vietämme viikonloppuja ja lomia. Sielläkin tulee usein tutkittua maastoa. Olemme kolunneet läpi lukuisat Rauman ja lähiseudun pellot, rannat ja leirintäalueet. Keihäänkärjen löysimme ensimmäisellä metsäretkellämme, Anu kertoo.

Jani ja Anu Jussila ovat tehokas pari liikkuessaan maastossa. Jani käyttää varsinaista metallinetsintä Anun hoitaessa esineen tarkan paikannuksen pinpointter-laitteella. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Metallinetsintä vaatii aina maanomistajan luvan. Jussiloiden mukaan suurin osa maanomistajista on suhtautunut heihin myötämielisesti. Jotkut olisivat jopa tulleet mukaan etsintäretkelle.

– Olemme myös saaneet Museovirastolta kartan, johon on merkitty arkeologisesti tärkeät alueet, joille harrastelijat eivät saa mennä etsimään.

Jani Jussila kertoo, ettei historia juurikaan häntä nuorempana kiinnostanut. Nyt pariskunta opiskelee historiaa hyvin mielellään.

– Olen lapsillekin sanonut, että lukekaa historiaa, Jani toteaa.

Anu Jussilan mukaan parasta pariskunnan yhteisessä ”piippariharrastuksessa” on raitis ulkoilma, liikunta, uuden oppiminen ja tietysti jännitys.

– Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan, hän huokaisee.

– Minun suurin haaveeni on löytää jonakin päivänä kokonainen miekka, Jani Jussila jatkaa.