Valokuvat saavat muistot heräämään – Arja Lavonius teki palvelukotilaisille valokuvasarjan raumalaisista maisemista ja rakennuksista

Arja Lavonius (vas.) kuvasi raumalaisista rakennuksista ja maisemista Muistojen Rauma -kuvakokoelman. Laitoksissa asuville vanhuksille suunnattuun kokoelmaan tutustuivat viime viikolla Kaunisjärven vanhainkodissa Maire Salminen (kesk.) ja Anja Smedberg. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Kun Maire Salminen ja Anja Smedberg istahtavat Kaunisjärven vanhainkodissa Rauma-aiheisten valokuvien äärelle, keskustelu käy alusta asti vilkkaana: kuvista löytyy tuttuja paikkoja ja paljon kaupunkihistoriaa.

Vapaaehtoistyötä Siskoissa ja Simoissa tekevä Arja Lavonius kokosi palvelukotien asukkaille pieneen pahvirasiaan mahtuvan valokuvanäyttelyn, jolla voi tehdä nojatuolimatkan tuttuihin maisemiin.

– Valokuvaus on minulle rakas harrastus, ja jäin miettimään, voisiko kuvia käyttää johonkin järkevään sen sijaan, että ne ovat vain koneellani?

Sitten Lavonius muisti, että tutut rakennukset herättävät usein keskustelua kun hän ulkoiluttaa vanhuksia.

– Usein jo se, että tunnistaa jonkun paikan, tuottaa vanhoille ihmisille mielihyvää, Lavonius sanoo.

Niinpä hän tarttui tuumasta toimeen, otti kameran ja kiersi ympäri kaupunkia. Valokuvia kertyi viime kesästä tähän syksyyn ulottuvalta ajalta lopulta yli tuhat.

Niistä Muistojen Rauma -valokuvakokoelmaan Lavonius valitsi reilut 50 kuvaa, jotka esittävät raumalaista maisemaa ja raumalaisia rakennuksia.

Kuvat Lavonius pakkasi pahvilaatikkoon, joka on vapaasti lainattavissa Kaunisjärven vanhainkodissa.

– Valokuvia voivat hyödyntää niin omaiset kuin vapaaehtoistyöntekijätkin. Pääasia on se, että kuvien tunnistaminen saisi aikaan jutustelua.

Valokuvat on laminoitu A5-kokoisiksi ja niiden takana on tietoa muun muassa rakennusten ja paikkojen historiasta. Laminoinnin teki Harri Sirola.

Kaunisjärven vanhainkodissa valmis kuvapaketti otettiin mielihyvin vastaan. Ideaa palveluvastaava Tanja Hakulinen vertaa

Ikäinstituutin Mielipakka-kortteihin, joilla keskustelua ja mielen hyvinvoinnin harjoituksia tehdään luontokuvakorteilla

– Tutut kuvat houkuttelevat tunteiden ja kokemusten käsittelyyn. Kuvien myötä heräävät muistot, mikä on vanhoille ihmisille virkistävää ja voimaannuttavaa. He kokevat itsensä hyödyllisiksi kun pystyvät jakamaan paikallishistoriaan liittyvää tietoa, sanoo Hakulinen.