Valokuvaus innosti poikkeusoloissa: Rauman nuorisovaltuuston valokuvauskilpailun hedelmät näytillä pääkirjastossa

Kilpailuun osallistui 32 nuorta. Voitto heltisi kuvalla Kylmäpihlajasta, kunniamaininnan sai mopoaiheinen kuva. Kärkiviisikkoon sijoittuneet olivat kaikki alle 18-vuotiaita.

Rauman nuorisovaltuusto järjesti valokuvauskilpailun 10–28-vuotiaille raumalaisille nuorille huhti-toukokuussa.Kilpailun kärkiviisikko julkistettiin maanantaina pääkirjastossa valokuvauskilpailun näyttelyn avajaistilaisuudessa.

Valokuvauskilpailun voitti 17-vuotias Emma Vänttinen kuvalla Kylmäpihlajan majakasta.

– Kilpailun voittaneesta kuvasta välittyvät voittajan valinnassa painotetut teemat – omaperäisyys sekä kevään mielekkyys, nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Waltteri Alenius kertoo.

Kilpailun toiselle sijalle ylsi 10-vuotias Patrik Viljanen, ja kolmannen sijan jakoivat 11-vuotias Meea Järvenpää ja 17-vuotias Veikka Valtanen, jonka ottama mopoaiheinen kuva sai lisäksi nuorisopalveluilta kunniamaininnan.

Viidenneksi sijoittui 14-vuotias Tilda Lahti. Koko voittajaviisikkoa muistettiin kukkasin ja kunniakirjoin.

Valokuvauskilpailuun osallistui kaikkiaan 32 nuorta. Nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Waltteri Aleniuksen mukaan yllättävää oli se, että mukana oli paljon 10-12-vuotiaiden otoksia.

– Hienoa, että nuoret innostuivat kuvailemaan poikkeusoloista huolimatta. Kuvien määrä yllätti nuorisovaltuuston, Waltteri Alenius sanoo.

Kaikki valokuvauskisassa mukana olleet kuvat ovat nyt näytillä Rauman pääkirjaston nuorten osastolla kahden kuukauden ajan.

Ensimmäiset 16 kuvaa ovat esillä neljä viikkoa, ja sen jälkeen loput 16 kuvaa vaihdetaan näytille. Voittajakuva on esillä koko näyttelyn ajan, ja kärkiviisikon teokset on kehystetty.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut