Vesterinen Yhtyeineen päättää kiertueensa joulukuussa Köyliön Lallintalolle

Lalliksen päätöskonsertissa on luvassa erikoispitkä show "kaikilla mausteilla".

| Päivitetty

Vesterinen Yhtyeineen on ollut Meissä asuu elämä -kiertueella jo kesäkuusta 2021 lähtien, heti albumijulkaisunsa jälkeen.

Kymmenien konserttien kiertue jatkui helmikuusta huhtikuulle 2022 liki kolmenkymmenen konsertin verran.

Kesäkuusta elokuun loppuun kestävä konserttirupeama käsittää nyt lähes 40 esiintymistä.

Massiivisen kiertueen kruunaava finaalikonsertti nähdään legendaarisella Köyliön Lallintalolla joulukuun kolmas päivä.

– Esitämme konserttisaleissa show’n, joka vie yleisön tunnelmasta toiseen aina riehakkaasta soiton riemusta liikutuksen partaalle. Huippuvireessä oleva yhtyeemme on suunnitellut Lallintalon finaalikonserttiin upean kokonaisuuden ilman väliaikaa tunnelman ja jännityksen ylläpitämiseksi, Tero Vesterinen kertoo.

Kiertueen finaalikonsertissa Köyliön Lallintalolla on luvassa erikoispitkä keikka "kaikilla mausteilla".

– Tarkoituksemme on esittää Lallintalon konsertissa Meissä asuu elämä -albumin kaikki biisit kokonaan livenä ja lisäksi iso pino vanhoja, tuttuja biisejä vuosien varrelta.

Julkisuudessa Vesterinen Yhtyeineen on pitänyt menestykseensä nähden varsin matalaa profiilia, mutta ’kentällä’ tilanne on toinen: Suuri osa Meissä asuu elämä -kiertueen lukuisista konserteista on ollut loppuunmyytyjä.

Vesterinen Yhtyeineen Lallintalossa 3.12. Ovet auki kello 19. Mikko Harju esiintyy kello 20. Vesterinen Yhtyeineen kello 22.

Lippujen ennakkomyynti alkaa tiistaina 30. elokuuta. www.vesterinenyhtyeineen.fi, www.euraevents.fi, www.lallintalo.com

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut