Vielä ehdit osallistua Jouluilo-keräykseen!

Rosa-Maria Mäkelä päivysti viikonloppuna Prismassa Jouluilo-keräyspisteellä.
Rosa-Maria Mäkelä päivysti viikonloppuna Prismassa Jouluilo-keräyspisteellä. Kuva: Rauman Nuorkauppakamari

Rauman kaupungin ja Nuorkauppakamarin yhteistyönä tänäkin vuonna järjestämä Jouluilo-keräys päivystää Prismassa vielä loppuviikon ajan.

– Keräys on lähtenyt hyvin liikkeelle. Lahjoja tarvitsevien määrä täsmentyy 7.12. päättyvän lahjatoivomusajan jälkeen, mutta arviolta noin 400 raumalaista lasta ja nuorta tulee tänä vuonna tarvitsemaan joululahjan. Jokainen lahja on tervetullut, jotta saamme annettua jouluiloa jokaiselle lahjantarvitsijalle, projektipäällikkö Anni Kari toteaa.

Keräyksen tarkoituksena on välittää joululahjoja niihin perheisiin, joissa lahjan hankkiminen lapselle on perheen taloudellisen tilanteen vuoksi hankalaa. Rauman Nuorkauppakamari vastaa lahjojen keräyksestä Rauman kaupungin välittäessä lahjat lahjojen tarvitsijoille ennen joulua.

Jouluilo-keräys Prismassa keskiviikosta perjantaihin klo 12–20, lauantaina ja sunnuntaina klo 12–18.